-Onko sulla jokin vialla Arttu,
Aino kysyi huolestuneena katsoessaan veljeään. Tämä oli istunut jo pitkän tovin syömättä, tuijottaen tyhjyyteen.
-Mä luulen, että Miralla on suhde ja että Elisabeth ei oo mun lapsi.
Sanat tipahtelivat rauhallisella tahdilla, värittömästi. Ainon sydän alkoi laukata.
-Vai... niin.
-Miksi sä luulet, että sillä on joku toinen? Tai ettei sun nuorin olekaan sun,
Aino sitten äkkiä tiukkasi.
-Mira on ollut tosi pitkään kummallinen. Ihan tosi pitkään. Me on oltu todella etäisiä ja sen kerran kun me on harrastettu seksiä, meillä on ollut aina kondomi käytössä. Aina. Mira väittää, että se on jonkun kerran mennyt rikki, mutta mä en ihan rehellisesti sanottuna usko. Kai mä olisin huomannut?
-Kenen kanssa se sitten olisi käynyt häärimässä? Missä välissä?
Arttu katseli hetken hiljaa sisartaan.
-Jonkun tutun kanssa, sillä Miralla ei ole taatusti ollut aikaa tutustua kehenkään uuteen ja muodostaa siihen suhdetta kaiken muun ohella. Sen täytyy olla joku, jonka mä tunnen.
Sanat jysähtelivät Ainon sisällä ja hän tunsi olonsa heikoksi.
-Voitko sä hyvin,
Arttu kysyi äkkiä huolestuneena.
-Mä luulen, että mä tiedän kuka se on,
Aino sai puristettua sanat vaivoin ulos. Hänen huulensa olivat äkkiä tunnottomat. Niitä pisteli.
-Ei helvetissä.
Arttu tajusi välittömästi.
-Ei Arttu. Ei. Sä et mene minnekään. Pyry lähti hetki sitten lautalla. Mä otan seuraavan. Tämä on asia, joka mun itseni täytyy hoitaa. Mä en luota siihen, että sä et tapa ketään. Jää tänne. Mä soitan sulle.
-Aino..
-Ei Arttu. Ei.
Elämänsä ensimmäisen kerran, sen hajoamisen hetkellä, Aino oli järkähtämätön ja käskytti toista.
**********
Vaimonsa ja tämän veljensä puheista autuaan tietämätön Pyry saapui Goottiloiden talolle. Taas satoi, mies mietti nyreänä.
Hänen mielialansa parani kuitenkin välittömästi, kun hän sai Miran näkyviinsä.
-Hei rakas. Missä meidän pienokainen on? Mä haluan taas nähdä sen.
-Pelkästään sun tyttären vuoksiko sä täällä juokset joka päivä,
Mira kysyi hieman ivallisesti.
-Kyllä sä tiedät, että ei se niin ole.
-Miksi me jatketaan tätä Pyry? Ihan oikeasti! Asioihin on tultava muutos. Mä en jaksa tätä soutamista ja huopaamista enää! Tää jatkuvat näytteleminen vie mun voimat!
-En mä voi vielä jättää Ainoa. Kyllä sä sen ymmärrät, eikö?
-Mä ymmärrän, että sä rakastat sun pikkuista, avutonta vaimoparkaa enemmän kuin mua,
Mira kivahti.
-Mira, mä rakastan sua. Sua. En Ainoa. Usko mua rakas. Heti, kun Ainon lapsi on syntynyt, mä lähden.
-Ainon lapsi?
-Niin. En mä edes ajattele sitä mun lapsena, toisin kuin Elisabethia.
-Oikeasti?
-Ihan oikeasti rakas. Mä rakastan sua niin hirvittävän paljon, että mä hajoan melkein siihen paikkaan, kun mä en voi viettää öitä sun kanssa. Kun mä en voi koskea sua. Mä haluan sua.
Mira veti Pyryn vierelleen sohvalle istumaan ja mies sulki hänet hellään halaukseen. He eivät nähneet, että heidän syleilyllään oli katsoja. Ainon sydän rasahteli rikki, murtui miljooniin pieniin osiin. Hän ei itkenyt. Kyyneleitä ei vain ollut. Oli vain tyhjyys. Ja sitten viha.
Hiljaa Aino käveli sisään. Mira oli laittanut oven auki Pyryä varten eikä kumpikaan heistä ollut muistanut lukita sitä.
-Hyvää huomenta,
hän sanoi tyynellä ja tunteettomalla äänellä.
-A-Aino?
Pyry oli niin järkyttynyt, että hän ei kyennyt sanomaan mitään muuta.
-Sinä: ole hiljaa. En halua kuulla sinulta sanaakaan,
Aino totesi ja Pyryn sisintä kylmäsi.
-Miten sinä kehtaat Mira? Sinä petät miestäsi ja lastasi teidän yhteisten seinienne sisällä. Etkö sinä tunne yhtään häpeää? Sinä olet hirviö.
-Minä tulen pitämään henkilökohtaisesti huolen siitä, että kumpikaan teistä ei näe lapsianne hyvään toviin. Mira, pakkaa tavarasi ja äpäräsi ja häivy veljeni talosta. Nyt.
-Et sä voi...
-Kyllä voin.
-Eihän se voi tehdä näin,
Mira parkaisi ja kääntyi katsomaan Pyryä.
-Mä luulen, että nyt on parempi kun pakataan tarpeelliset ja lähdetään.
-Minne me mennään?!
-Mä pidän siitä huolen.
Ainon sydän on jäinen, murtunut, ja hän kuunteli tätä keskustelua kuin ulkopuolinen. Hänen oli etäännytettävä itsensä tästä.
-Ai niin, Arttu tietää. Pitäkää kiirettä tai Pyry ei elä näkemään huomista päivää,
hän sitten äkkiä sanoi tyynesti. Tämä sai pariskunnan pakenemaan paikalta ja kymmenessä minuutissa he olivat asunnosta ulkona ja astuivat paikalle kaartavaan taksiin. Aino puristi kätensä nyrkkiin rinnan päällä, vapautti sitten sormensa tietoisesti, asetti ne varoen vatsalleen. "Sinun takiasi minä selviän."
**********
Tilanne eskaloitui nopeasti ja vihdoin petturit ovat poistuneet. Miten Arttu ja Aino selviävät tästä eteenpäin?
Ruokatauko aikaistui... eikä syynä tieeetenkään ollut tämä tarina :D
VastaaPoista(Totta puhuen mulla alkoi olla jo tähän aikaan nälkä. :E)
"Mä en luota siihen, että sä et tapa ketään."
Kaksi asiaa: ensinnäkin, kuulin tuon päässäni Darryllin äänellä. Toisekseen: hitto että mä olin IHAN VARMA, että Aino hoitaa tän homman Artun puolesta :DD Toi kuva, missä se seisoo talon ulkopuolella ja katsoo Pyryä ja Miraa, oli aivan tajuttoman uhkaava. Olin ihan varma, että Aino nappaa sisältä jonkun keittiöveitsen tms, tappaa molemmat, valelee talon bensalla ja jää nauraen tuijottamaan liekkejä.
... voin vaan kuvitella Artun ilmeen, kun se olisi tullut paikalle. "... mitä sä teit O___O"
Okei, nyt riittää spekulointi asioista, joita ei tapahtunut. Toivon todella, että Aino selviää tästä pettymyksestä ja ei tule mitään keskenmenoa tms murtamaan poloisen mieltä enää lisää.
Ai niin, ja KIITOS – vihdoinkin edes yksi koukku irtosi kurkustani, se kaikkein kivuliain. Mutta älä huoli, muita koukkuja jäi vielä. :D
Tiedätkö, mä mietin muutaman hetken, häälyin kuvan ottamisen jälkeen siinä samassa kuvakulmassa ja pohdin, että mitä jos Aino tekisikin murhan. Tai pari. =D Nelosessa simin tappaminen aktiivisesti pelaajan taholta vaan ei ole yhtä helppoa kuin kolmosessa, joten kuoletin idean, mutta siitä OLISI tullut hyvä käänne =D Aino viimeisillään paksuna kaltereiden takana =0
PoistaMä toivoin niin kovasti, että Aino saisi tietää miehensä petturuudesta ennen lapsen saamista, niin miehestä eroon hankkiutuminen voisi sitten olla vähän vähemmän vaikeaa. Kun se sitten osoittautui myöhäiseksi, niin niin ikävältä kuin se ehkä kuulostaakin, toivoin Amandan kuolevan ennen totuuden selviämistä. Vain hetki sitten vanha rouva oli niin tyyni ja rauhallinen, että paljon helpompihan siitä tilanteesta olisi ollut lähteä tuonpuoleiseen kuin tästä kaaoksesta. Nyt nainen joutunee viettämään loppuelämänsä melkoisen stressialttiissa tilanteessa. Niin kamala tilanne kuin tämä kaikkinensa onkin, niin olen iloinen, että totuus selvisi viimein. Tilanne on Ainolle ja Artulle varmasti kaikkea muuta kuin helppo, mutta uskoisin heidän kyllä selviävän perheensä tuella.
VastaaPoistaJa juuri sen vuoksi se Amandan seesteinen hetki sinne oli kuvattukin. Mä tiedän, olen ihan kauhea ihminen! En päästä Amandaa helpolla hänen elämänsä loppupuolellakaan, mutta olen oikeasti kyllä inhonnut tätä naikkosta lähes alusta asti =D
PoistaSeuraava, juuri julkaistu osa, sitten kertookin miten tästä eteenpäin.