Rannalla - Saima Harmaja

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt.

Rannalla - Saima Harmaja

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Osa 1









Hän seisoi laiturin päässä ja katsoi tiukasti horisonttiin. Vaikka kuinka tarkasti katsoi, enää laivaa ei näkynyt. Silmät alkoivat kirvellä ja Amandalta pääsi pieni, värisevä henkäys. Ei, hän ei itkisi.




Epäroiden hän kääntyi ympäri. Simtarsaari oli vanha ja vireä rannikkokaupunki Simlandian itärannikolla ja kuten kaikki rannikkokaupungit, tämä oli eri kansojen sulatusuuni. Kaupungin sisältä löytyi jos jonkinmoista tarinaa ja pian niitä olisi yksi lisää. Amanda käveli hieman huojuvin askelin laituria pitkin kohti rantaa. Siitä oli aikaa yli vuosi, kun hänellä oli viimeksi ollut maata jalkojensa alla.




Tuon täytyi olla se kahvila, josta Nerina, Nerinan helmen kapteeni, oli puhunut. Rohkeus tuntui loppuvan kesken ja hetken Amanda katui katkerasti sitä, että hän oli kuunnellut kapteeniaan ja tullut maalle suorittamaan koulunsa loppuun.




Katuminen ei kuitenkaan auttanut. Päättäväisesti Amanda työnsi silmiin kihoavat kyyneleet takaisin. Hänellä oli sievoinen summa rahaa sidottuna vyönsä alle ja niillä rahoilla hän toivoi löytävänsä jonkin asumiskelpoisen talon viimeiseksi kouluvuodekseen.




Päättäväisesti Amanda suoristi selän ja hartiat ja asteli kahvilan ovista sisään.




Kun kukaan ei näyttänyt olevan tilaamassa mitään, Amanda kohotti kätensä tervehdykseen.
-Moi. Mulle kerrottiin, että täällä toimii Simtarsaaren asunnonvälitystoimisto.




Leena katsoi ällistyneenä nuorta tyttöä. Mitä ihmettä? Oliko tämä ostamassa yksinään asuntoa. Nainen hymähti epäuskoisena itsekseen.
-Kyllähän täällä toimii,
hän myönsi.




-Asia on kuitenkin niin, että mitään ei ole tarjolla, joten kipitähän tyttö takaisin kotiisi,
Leena totesi ylenkatseellisesti ja aloitti kahviannoksen valmistelun.




-Mutta mä tarvitsen asunnon,
Amanda sanoi järkyttyneenä. Hän tunsi, miten epätoivo kirjaimellisesti kylmäsi hänen sisuskalunsa ja se jää kapusi pitkin niskaa ylös hiuspohjaan asti.




Janni Eririkas katsoi Amandaa huolestuneena ja kääntyi sitten puhumaan Leenalle.
-Sinä välität asuntoja, joten hoida työsi Leena.
Jannin ääni oli kylmä ja kova. Leena hätkähti tiskin takana.
-Mutta kun niitä ei ole,
hän yritti vielä.




-Mitä se hourii,
Mila Munch kysyi Jannilta ja jatkoi:
-Meidän naapurissa, siinä rannan tuntumassa, on ollut jo pitkään tyhjillään yksi pieni talo.
-Tiedän ja siksi hieman ihmettelen tämän Leenan asennetta tässä,
Janni peesasi kipakasti, nyökäten päätään sanoja tehostaakseen.
-Tulehan tyttö hyvä istumaan tuohon pöytään,
Mila kehotti ja Amanda totteli lähes tunnottomin jaloin. Hän pelkäsi kaatuvansa mikä hetki tahansa eikä tuoliin istuminen tapahtunut järin sulokkaasti.




-Älä yhtään pelkää tuota Leenaa tuossa. Minä etsin tästä koneelta kuvia siitä talosta. Se on ihan netissäkin asti myynnissä.




-Ihan hirmu kilttiä,
Amanda sai sanottua.
-Kuule, me kaikki on aloitettu jostain ja meillä on omat vaikeutemme. Minä esimerkiksi elätän yksin kolmea poikaa. Huh. Siinä sitä vasta onkin! Vanhin ei muuta omilleen sitten mitenkään. Ei mitenkään! Hän on tottunut äidin ruokiin. Poika-parka. Keskimmäinen on minun murheenkryynini. Wolfgang. Sinä näet hänet varmasti sitten koulussa. Pidä varasi sen pojan kanssa, sanon minä!
Amanda kuunteli ällistyneenä Milaa, joka samalla näpytteli tehokkaasti tietokonetta ja sitten käänsi näytön häntä kohden ja tyttö näki ensimmäistä kertaa mahdollisen tulevan kotinsa.




Tällä välin Janni oli omalla tahollaan tarttunut toimeen.
-Cassandra, tuossa pöydässä on Simtarsaaren uusin tulokas. Sinun ikäluokkaasi. Hän saattaisi kaivata vähän ikäistään seuraa. Tervehenkistä, ymmärräthän. Tulepa niin esittelen teidät.




-Mikäs sinun nimesi onkaan tyttönen,
Janni kysyi istahdettuaan alas ja raahattuaan Cassandran paikalle.
-Amanda. Amanda Tawast.
-Amanda, tässä on Cassandra. Hän on sinun tuleva naapurisi. Ei täällä tosin kukaan asu kauhean kaukana toisistaan, mutta Cassandra asuu kirjaimellisesti aivan naapurissa.
-Hei,
Amanda tervehti ujosti Cassandraa ja toinen vastasi tervehdykseen tyynesti.




-Nyt tulee sitten se pakollinen kysymys.
Amanda jähmettyi.
-Missä sinun vanhempasi ovat?




-He... heitä ei enää ole,
Amanda vastasi ja näytti surkealta. Hän ei aikonut alkaa kertomaan elämäntarinaansa näille ventovieraille simeille, ei, vaikka he olivatkin ihan mielettömän ystävällisia ja avuliaita. Kaikki aikanaan, jos koskaan.




-Haluatko sinä sen talon,
Mila kysyi ja sivuutti täysin Jannin ja Amandan keskustelun. Hän näki enemmän kuin Amanda ehkä ymmärsi itsekään, todennäköisesti enemmän kuin Janni, mutta Mila ei aikonut alkaa urkkimaan.
-Haluan,
Amanda vastasi varmasti. Ei se talo mikään helmi ollut, mutta ainoa, johon hänellä täällä olisi varaa.




-No niin Leena. Alahan kaivaa niitä sopimuspapereita esille,
Mila käski.
-Kieltävää vastausta ei hyväksytä,
Janni totesi tiukasti perään eikä Leena olisi enää uskaltanut mitään sanoakaan. Niinpä sopimuspaperit kirjoitettiin, raha vaihtoi omistajaa ja pian Amandalla oli koti. Ajatus olisi voinut olla kutkuttava ellei niin paljon olisi ollut muuta, joka painoi hartioilla.




-Nyt minä poistun tästä ja jätän sinut ja Cassandran tutustumaan. Tervetuloa Simtarsaareen Amanda.
-Kiitos Janni. Ja kiitos Mila.
-Minä poistun tästä myös. Pitää mennä tekemään pojille ruokaa,
Mila sanoi ja pyöräytti silmiään paljonpuhuvasti ympäri.




-Mitä sä haluaisit tehdä,
Cassandra kysyi Amandalta, eikä tämä tiennyt yhtään mitä vastata.




-Cassandra, kohta tuossa elokuvateatterissa alkaa leffa. Haluatko mennä ystäväsi kanssa katsomaan? Minä maksan liput,
Janus hihkaisi juuri sillä hetkellä.
-Toi on mun faija,
Cassandra sanoi tyytyväisyyttä hehkuen ja vastasi sitten isälleen:
-Joo, sopii.




Ennen elokuviin menoa Amanda halusi käydä ostamassa itselleen kalaa. Hän tarvitsisi ruoka-aineita tulevaa varten. Kalat olivat sen verran kalliita, että hän raaski ostaa juuri yhden kuhan.




-Milloin sä oot viimeksi ollut leffassa,
Cassandra kysyi.




-On siitä hetki aikaa,
Amanda vastasi pohtivasti.




-Sä haiset ihan merelle. Ei millään pahalla.
-Varmasti haisenkin. Olen ollut laivalla aika kauan.
-Kerro enemmän siitä!
-Jos kuitenkin katsottaisiin tätä leffaa ensin?
-Tylsä. Okei. Katsotaan vaan.




Elokuvan jälkeen Cassandra ei saanut tilaisuutta kysellä enempää, sillä Janus oli tyttöjä vastassa ja nappasi nämä suoriltaan kyytiin. He asuivat todellakin aivan naapurissa, Amanda pohti ja rypisti otsaansa.




Hän katseli hyvän tovin taloa tontin ulkopuolella ennen kuin lähti tutkimusretkelle.




Pesutilat löytyivät erillisestä ulkorakennuksesta.




Ulko-ovessa oli koristeellinen lasi ja Amanda piti siitä.




Talon sisällä ei onneksi tuoksunut tunkkaiselle ja nojatuolit olivat tervetullut näky Amandan väsyneille silmille.




Taloa ei tosiaan oltu koolla pilattu ja sisustus oli varsin askeettinen. Ei se Amandaa sinällään häirinnyt, sillä hän ajatteli koulun jälkeen jatkavansa merille. Nerina oli luvannut tulla kysymään Amandalta koulun loputtua haluaisiko tämä vielä silloin jatkaa töitään aluksella. Amanda tiesi haluavansa.




Sänky näytti erittäin mukavalta. Amanda oli tottunut nukkumaan riippumatossa, joten mikä tahansa sänky olisi tervetullut sen jälkeen.




Sen verran väsynyt tyttö oli, että hän ei jaksanut alkaa valmistamaan kalaa. Joku oli onneksi tuonut jääkaappiin perustarpeita ja Amanda oli kohtalaisen varma, että se joku oli Mila Munch. Nainen oli niin käsittämättömän ystävällinen ja äidillinen, että Amanda ei kyennyt ymmärtämään sellaista lainkaan. Ei omalla perhetaustallaan. Kaikessa rauhassa tyttö söi, tiskasi sen jälkeen astiat ja meni vihdoin nukkumaan. Ulkona meri lauloi hiljaa ja Amanda nukahti sen tuttuun ääneen.




**********



Mulla oli pari eri vaihtoehtoa, kuten jo mainitsinkin, mutta hylkäsin lopulta ne molemmat ja päädyin kirjoittamaan perinteistä legacya. Sillä tavoin tämä poikkeaa virallisesta legacysta, että aloittaja on teini ja tontti on pieni. Kaikki rakennettu on kuitenkin tehty aloitusvaroilla. Peli tulee jossain vaiheessa siirtymään isommalle tontille ja tarkoitus olisi jatkaa sitten siellä loppuun asti.

Valitsin Brindleton Bayn tällä kertaa tarinan pohjaksi. Simtarsaari on mukautettu nimestä Pietarsaari ja tällä kertaa nimet tulevat olemaan suomalaisia, poislukien ne, jotka peli antaa NPC -simeille. Olemme jälleen tutusti Simlandiassa, joka on kuvitteellinen, hieman Pohjois-Amerikan mannerta muistuttava maa. Näin ainakin itse Simlandian miellän omassa mielikuvituksessani.

Olen istuttanut teinejä sisältäviä pelin valmisperheitä samaan kaupunkiin ja Goottilat ovat jo aiemmin muokkaamani versio heidän perheestään. Olen vaihtanut Januksen iän nuoreksi aikuiseksi tässä tallenteessa. Muilta osin tämä valmisperhe löytyy galleriastani ( Heta11 ) ja siellä Janus on aikuinen.

Simtarsaari on muokattu myös tonttien osalta tähän tarinaan "sopivaksi" ja todennäköisimmin muutan perheen majakkasaarelle kun varoja on suvulla riittävästi. Tällöin poistan saarelta museon ja siirrän sen toisaalle kaupunkiin. Jos se ei suoriltaan mahdu, lataan tilalle uuden museon. Ehkä.

Amandan pohjalla on alunperin toisen pelaajan luoma sim. Halusin tietoisesti erinäköisen simin kuin ne, joita itse luon. Jokaisella tuntuu olevan tietty tapa luoda siminsä ja toisilla se on vahvemmin sidoksissa luotuihin simeihin kuin toisilla. Amandalla on CC-hiukset, iho ja silmät, joten hän on niiltä osin vahvasti minun muokkaama. Hänen piirteisiinsä en ole puuttunut millään lailla.

Aloittaja on siis salaperäinen teini-ikäinen Amanda, josta tiedetään jo sen verran, että hän on ollut merillä töissä yli vuoden ja hän väittää, että hänellä ei ole enää vanhempia. Mikä on Amandan menneisyys? Miksi hän on alaikäisenä yksin maailmalla?

Vielä: Alun runo on yksi lempirunoistani, Saima Harmajan Rannalla. Se tuntui sopivan jokseenkin täydellisesti tähän merenrantakaupunkiin sijoittuvaan tarinaan.






5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen aloitus! Veikkaukseni on sellainen, että Amanda on lähtenyt kotoaan luvatta. Kyseessä on kenties jokin vaikea perhetaustaan liittyvä asia (Vanhempien alkoholismi? Väkivaltaisuus? tms.) jota Amanda on lähtenyt pakoon merille ja yrittää nyt selvitä omillaan. Voi olla, että veikkaukseni ei mennyt sinne päinkään ja tyttö on ihan oikeasti menettänyt vanhempansa, mutta tuo on silti arvaukseni.

    Lisäsin tämän blogin omaan linkkilistaani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Pohdin tosiaan muutaman päivän varsin aktiivisesti, että millaisen tarinan lähden rakentamaan ja yhden idean pureskelin läpi keskimmäisen tyttäreni kanssa. Sekin olisi ollut hyvä idea, mutta tajusin haluavani vähän enemmän vapautta päättää ja muokata tarinaa sitä mukaa, kun se etenee. Samalla tavoin, kuin tein Parkereissa Storytimen puolella. Se on tuntunut vaihteeksi tosi hyvältä ja peli on oikeastaan jo järjestänytkin tarinaan juonikuvioita, mutta ajan kanssa siitä sitten enemmän ;-)

      Aloitus tuli hyvin selkeästi enkä oikein tiedä mistä. Ensi osa vastaa kuitenkin jo kysymyksiin siitä miksi Amanda on merille lähtenyt ja mitä hänen vanhemmilleen on tai ei ole tapahtunut =)

      Poista
  2. Janus oli tervetullut vaihtoehto nuorena aikuisena.

    VastaaPoista
  3. Korkattu! :D Mä heti aloin epäillä tuota Leenaa. Se oli jotenkin kumman vastahakoinen myymään kämppää, vaikka sellainen oli myynnissä.

    "Ulkona meri lauloi hiljaa ja Amanda nukahti sen tuttuun ääneen." Tykkäsin tuosta ihan mielettömästi. Tulipa tyyni olo. Pun intended.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa =D Tervetuloa seuraamaan!

      Leena oli pelissä suorastaan raivostuttava enkä meinannut saada simiin mitään kontaktia, joten hänestä tuli välittömästi epämiellyttävä hahmo tarinan ensimmäiseen osaan. Mulla on tarinaa aloittaessa jonkinlaiset suuntaviivat yleensä olemassa ja sitten peli itsessään tuo loput, kuten mm. hahmojen persoonallisuuden.

      Meri on mulle ollut monet vuodet tärkeä elementti. Olin kutakuinkin 20 -vuotias tullessani ensimmäisen kerran tänne Porvooseen, jossa nyt asun. Silloin tulin tänne silloisen poikaystäväni kanssa tulevien appivanhempien veneelle. Meri vei mennessään. Sen rajattomuus, äärettömyys, raivoavat vedet ja hiljaiset mainingit ovat vain jotenkin syöpyneet ensi hetkestä lähtien mun sisimpään.

      Tähän samaiseen kesään liittyy myös lokit. Mun elämän varhaisessa vaiheessa ( ihan hiton paljon liian aikaisin ), olin nähnyt Hitchcockin Linnut ja pitkään pelkäsin kaikkia lintuja sen jälkeen. Sitten tuli Richard Bachin Lokki Joonatan siinä viidentoista iässä ja rakastuin lujasti. Täällä Porvoossa kuulin käytännössä lokit ensimmäisen kerran elämässä ja se mieletön elämisen riemu niiden huudossa särkee vieläkin välillä vähän sydäntä =)

      Poista

Osa 1.19

Olen pahoillani etten ole ehtinyt vastailla viimeisien osien kommentteihin. Nämä loppuosat ovat tulleet niin tiukalla tahdilla, että on itse...