Osa 1.5

Aarre istui turtana sängyllään. Hän ei kyennyt pukeutumaan, ei liikkumaan.

Hänen kasvojaan halkoivat jäljet, jotka olivat tulleet hänen lentäessään auton lasin läpi. Enää ne eivät vuotaneet verta, mutta Aarre oli aika vakuuttunut siitä, että ne olisivat hänen kasvoillaan koko hänen loppuelämänsä. Henna, hän ajatteli.

Henna oli kuollut. Henna on poissa. Hennaa ei enää ole. Suru oli niin käsittämätön, että Aarre ei tahtonut kestää sitä. Hän ei kestänyt elämää. Hän tiesi, mitä hänen piti tehdä, mutta hän tekisi sen kohta. Huomenna. Ehkä.

Aarre sai kuin saikin itsestään niin paljon irti, että matkusti bussilla poikansa kanssa Simtarsaareen. Hänet valtasi yhtä aikaa helpotus ja ahdistus kotitalon ilmestyttyä näkyviin. Äiti oli pihalla. Äiti!

-Herran tähden Aarre! Mitä sinulle on käynyt?
Amanda oli kauhuissaan ja ryntäsi halaamaan esikoistaan.

-Auto-onnettomuus. Henna on kuollut.

-MITÄ?!

-Eikä se ole pahinta tässä. Henna ajoi sitä autoa. Hän ajoi tahallaan ulos tieltä.
Noin. Nyt se oli sanottu ääneen. Nopeasti, kylmästi.

-Mitä helvettiä,
Amandalta pääsi ja se herätti äkkiä Aarteen jostain oman turtumuksensa keskeltä. Hän ei ollut koskaan kuullut äitinsä kiroavan.

-Mä oon jäänyt virkavapaalle määrättömäksi aikaa ja äiti, mä en pysty pitämään huolta Ernosta. En nyt. Ole niin kiltti äiti ja lupaa, että sä pidät mun pojasta huolta,
hän anoi.

-Mikset sinä jäisi tänne? Pojan kanssa.
-En mä pysty äiti. Mun on saatava surra rauhassa. Hengittää. Jotain. Vittu jotain!
-Ymmärräthän, että Ernolle ei tee hyvää kun hänen isänsäkin hylkää hänet?
-Se ymmärtää kyllä myöhemmin, ihan varmasti.
-Lupaa mulle yksi asia Aarre ja sitten mä lupaan ottaa Ernon.
-Mitä tahansa.
-Älä tapa itseäsi.
Aarre hiljeni, sillä se hänellä oli toden totta ollut mielessä. Jos hän lupaisi tämän nyt äidilleen, hän joutuisi heittämään ajatuksen mielestään. Toisaalta, jos hän lupaisi, äiti ottaisi Ernon ja Aarre tiesi, että hänestä ei ollut tällä hetkellä pojan huoltajaksi.
-Mä lupaan.

-Pidä itsestäsi huolta,
Amanda sanoi ja syleili vanhinta lastaan pitkään. Aarre tunsi synkän surun pyrkivän pintaan, joten hän irrottautui äidistään nopeasti.
-Muista, että sinä lupasit.
-Muistan äiti.

Sitä hän ei kuitenkaan ollut luvannut, että hän ei heittäisi elämäänsä hunningolle. Aarre suuntasi välittömästi baariin päästyään takaisin Simbyhyn.
-Pidä sitä viinaa tulemassa. Maksan kyllä,
hän sanoi synkästi baarimikolle.

Hän ei katsonut naiseen, joi vain nopealla tahdilla lasillisen toisensa perään.

Baarimikko tunnisti tyypin. Ei hän tietenkään tiennyt kuka tämä sim oli, mutta tämä tyyppi oli tuttu: kaikkensa menettänyt.
-Haluatko jutella,
hän kysyi.

-En. Itse asiassa en,
Aarre vastasi ja poistui.

Monta lasillista myöhemmin hän näki, että hänen viimeisillään oleva kälynsä ilmestyi ystävänsä kanssa baariin.

-Moi Mira, mitä sä täällä teet,
hän kysyi ja hyvä, kielikin pysyi vielä suussa ja suostui toimimaan. Aarre oli oikeastaan yllättynyt. Hän ei ollut tiennyt, että kestäisi viinaa tällä tavalla, sillä eihän hän ollut oikeastaan koskaan juonut.

-Me tultiin viettämään tänne tyttöjen iltaa työporukalla,
Mira vastasi.
-Onko sulla majapaikka jo katsottuna? Te voitte kaikki bunkata tarpeen vaatiessa mun luona.
-Kiitos, mutta tuskinpa sitä tarvitaan.
Nainen Miran viereltä antoi tilaa Aarteelle ja mies istahti alas.

Samassa Mira älähti ja tarttui vatsaansa tiukasti.

-Sun tarvii varmaan lähteä. Soitanko mä sulle taksin?
-Jos olisit niin kiltti,
Mira sai puserrettua huuliensa välistä ja niin Aarre soitti.

Ollessaan itse lähdössä tukevassa humalassa jo kotiinpäin, hän törmäsi erittäin surullisen näköiseen naiseen ovella.
-Hei, hei, mikä sulla on?

-Mä en kestä tätä,
nainen parahti ja alkoi itkemään. Syistä, joita ei itsekään ymmärtänyt, Aarre nappasi naisen kainaloonsa ja johdatti hänet mukanaan lähistöllä olevaan kotiinsa.

-Tiiätkö, mä ymmärrän, et tää kuulostaa tosi kliseiseltä, mut puhuminen auttaa. Kerro mulle mikä sua painaa?

Vittu kun osaisi itse toimia omien ohjeidensa mukaisesti, Arttu sätti itseään.

-Mun mies tappo just ittensä,
nainen parahti.

-Mä menin himaan toissapäivänä ja löysin sen sieltä, kiikkumassa kattoparrusta.
Aarre järkyttyi. Tässä oli sim, joka ymmärsi täysin miltä hänestä tuntui!

-Mun vaimo tappo just ittensä. Se ajo auton tahallaan ulos tieltä. Sen takia mun naama näyttää tältä.

-Kohtalotoveri.
Nainen oli hiljaa hetken.
-Mä olen Morgan.
-Mä oon Aarre.
-Aarre. Nussitaanko?
Se oli suora kysymys ja sen olisi pitänyt inhottaa, mutta kävikin päinvastoin. Ehkä se johtui humalatilasta, ehkä surusta tai ehkä molemmista yhdessä, mutta Aarre tunsi äkkiä silmitöntä himoa punapäätä kohtaan.

He harrastivat seksiä ensin sohvalla, sitten lattialla, sitten seinää vasten. Lopulta he löysivät tiensä suihkuun, jonne piti mennä ensin vain peseytymään.

Toisin kuitenkin kävi ja Aarre koki elämänsä ensimmäisen suihkupanon. Hän tiesi, että tuskin näkisi naista enää tämän jälkeen, mutta mitä sitten?

Aamulla herättyään hän katsoi puhelintaan ja luki saamansa viestin. Arttu ja Mira olivat saaneet pojan. Sen nimeksi oli annettu Konsta.

**********

Tämä osa kertoi Aarteesta ja hänen elämänsä rankasta käänteestä. Hennan kuoleman seurauksena Erno asuu nyt Ainon, Pyryn ja Amandan luona. Miten tämä vaikuttaa avioparin elämään? Saako Aino tämän seurauksena rauhan lapsihaaveilleen? Entä Pyry? Edellisessä osassa hän tajusi himoitsevansa Ainon veljen vaimoa, mutta päätti poistua paikalta. Osaako hän jatkossakin pitää kätensä, ja ajatuksensa, kurissa?