Osa 7

Yhtenä yönä Amanda heräsi kesken unien. Järkyttävä kipu repi hänen hentoa vartaloaan. Vatsa kiristyi äärimmilleen ja Amanda kykeni vain pitelemään sitä käsissään ja vaikertamaan.

Juuri kun hän ajatteli, että kipu ei voisi enää olla tämän pahempi, se otti vielä yhden kierroksen ja vaistomaisesti tyttö alkoi hengitellä puskuttaen.

-Janus. Herää!

-Mitä? Nytkö on aika?

-Joo! Mua sattuu! Ja...

-Mä en oo valmis tähän!
Paniikki iski räjähtäen ja Amanda juoksi ulos makuuhuoneesta. Janus kiiruhti ripeästi perään.

-Kulta-pieni. Kaikki järjestyy. Istu alas. Laitan sinulle vähän ruokaa.
-Ruokaa? Nyt?!
-Usko pois. Tarvitset kaiken energian seuraavien tuntien aikana, joten syö.

-Eikö nää supistukset tuu jo ihan riittävin väliajoin?

-Ehkäpä. Et ole kauheasti saanut syötyä, mutta ei se mitään. Lähdetään sairaalaan.
-Joo, mennään!

Amanda kiidätettiin suoraan synnytyshuoneeseen.
-Olehan hyvä ja käy makuulleen.
-Kun musta tuntuu, että mä en pysty edes istumaan alas,
Amanda puuskahti supistusten kourissa.
-Pikkurouva rauhoittuu nyt. Pian tämä on ohitse. Käy makuulleen, niin katsotaan mikä avautumisen tilanne on.

-Onko sinulle tehty lantion mittaus?
-Mikä?!
-Siis ei.

-Sinun synnytyslantiosi on todella kapea. Lapsi ei mahdu ulos.
-Mä haluan Januksen tänne,
Amanda vaikersi hiljaa.
-Olen pahoillani, mutta se ei nyt onnistu. Tehdään leikkaus ja tilan on oltava steriili.

Amanda alkoi nyyhkyttää vaimeasti.
-Pikku-rouva rauhoittuu nyt. Kipulääke menee juuri sisään, sitten tulee puudutus. Kohta et tunne enää mitään. Vauva on ulkona sen jälkeen hyvin nopeasti.

Amanda katsoi järkyttyneenä, kun lapsen pieni kehto tuotiin saliin. Hän ei ollut valmis tähän! Ei hän halunnut olla äiti! Ei hän tiennyt miten ollaan äiti!

Sitten oli jo myöhäistä.
-Poika, hyvä rouva, teillä on pieni poika. Kas noin, saatte nyt lääkkeen, joka poistaa puudutuksen, mutta kipulääke jää edelleen vaikuttamaan. Hetken päästä voitte nousta ja pukea omat vaatteet jälleen päälle.

Kun Amanda vihdoin sai luvan, hän pukeutui ja otti pojan varovasti syliinsä. Jostain tulvahti käsittämätön rakkauden tunne ja äskeisen epävarmuuden tilalle virtasi varmuus. Hän pystyisi tähän.

-Aarre. Sinä olet oikea aarre, joten se on sinun nimesi pikkuinen.
Vauva päästeli maiskuttelevia ääniä ja hoitaja tuli sen jälkeen neuvomaan imettämisessä. Janus kurkki jo malttamattomana ovi-ikkunoiden läpi ja Amanda väläytti loisteliaan hymyn miehelle.

-Aarre, isän pieni poika.

-Paljon tuskaa sinun saapumisesi on aiheuttanut, mutta en aio antaa sen vaikuttaa sinun elämääsi millään tavalla. Sinä et ole syyllinen meidän isompien virheisiin. Olet vain seuraus, itsenäsi viaton. Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, mitä minun varma käteni ei torjuisi.

( Toim.huom. Mukailtu Ultra Bran Minä suojelen sinua kaikelta -kappaleesta. Ps. Kuinka moni pystyi lukemaan laulun sanat sävelen alkamatta automaattisesti soimaan päässä? )

Aarteen syntymän jälkeen elämä valui tasaisiin uomiinsa. Lapsi täytti nyt kaiken liikenevän vapaa-ajan, joten Amandalle ja Janukselle ei oikein jäänyt yhteistä aikaa. Sen lisäksi Janus päätti laittaa kätensä hyötykäyttöön ja rakensi Amandan pienen puutarhan päälle suojelevan katon. Eihän se kaunis ollut ja se pienensi luonnonvalon määrää lasikatteestaan huolimatta entistä enemmän, mutta sen tarpeellisuutta ei voinut kiistää.

Kuin huomaamatta aika kului ja Amandan koulu loppui. Hänen syntymäpäivänsä koitti vihdoin.

Itsekseen hyräillen hän valmisteli kakkua.

-Noin, uuniin vielä ja sitten puhdistan tuon tason. Se on aika saastaisen näköinen,
hän tuumi itsekseen mutisten.

Kuorrutus ja kynttilät. Se oli siinä. Janus ei ollut vielä tullut eikä Amanda suoraan sanottuna tiennyt milloin mies tulisi kotiin. Tai tulisiko tämä. Ensimmäisen kerran hän oli alkanut tuntea epävarmuutta tulevaisuudestaan.

Mitä hän toivoisi? Terveyttä itselleen tai pojalleen? Rahaa? Rakkautta? Nerinan paluuta? Valinta ei lopultakaan ollut vaikea. Hän halusi rakkautta. Vielä maalle tullessaan hän oli ollut varma, että valmistumisensa ja aikuistumisensa jälkeen hän palaisi merille. Nyt se haave oli työnnetty syrjään. Toiveikkaana Amanda puhalsi kynttilät sammuksiin. Kun hänellä olisi rakkaus, hänellä olisi kaikki.

-Tulipa tästä hyvää!

-Mitä? Joko sinä puhalsit kynttilät?
-En tiennyt milloin tulet kotiin. Ota kakkua. Se on hyvää.
-Otan, otan. Mmmm. Tämä todellakin on hyvää! Olet kehittynyt kokkina ihan valtavasti! Ajattelitko lähteä ravintola-alalle?

-En. Kyllä minusta taiteilija tulee. Hain jo yhteen työpaikkaan ja kuulen huomenna vastauksen.

-Onnea hakuun ja olen varma, että saat sen. Sinä saat aina kaiken, mitä haluat,
Janus myhäili.

-Oletko tosiaan sitä mieltä?

-Tietenkin! Olet pätevä, kaunis nuori nainen. Vain taivas on sinulle rajana.

Vai taivas? Sekin tuntui todennäköisemmältä tavoittaa kuin Januksen rakkaus.

-Mutta kyllä minä sen vielä saan. Sinun isäsi ja minä, meistä tulee perhe. Sinun takiasi minä olen valmis ylittämään kaikki esteet.

Amanda päätti, että hän käyttäisi naisellista vetovoimaansa hyväkseen, sillä sitä jos mitä hänelle oli siunaantunut. Sen hän oli ymmärtänyt jo koulussa, tosin Cassandran avustamana. Cassandra. Vanha kipu palasi. Jos hän jostain oli pahoillaan, niin ystävänsä menettämisestä. Ei hän ollut halunnut tätä satuttaa ja loukata, ei tarkoituksella. Niin oli kuitenkin käynyt eikä sitä ollut muuttaminen. Viis siitä! Hänen pitäisi nyt ajatella itseään ja poikaansa, kuten hän oli tähän astikin tehnyt. Hän voittaisi taistelun Januksen rakkaudesta. Ei ollut muuta vaihtoehtoa.

**********

Janus on paljon kovempi pala purtavaksi kuin mitä Amanda on ymmärtänytkään. Hänellä on kuitenkin hurja päättäväisyys. Kykeneekö hän pelkästään sen avulla pääsemään päämääräänsä?

Tämä on tässä vaiheessa viimeinen, valmis osa. Toiveissa on, että ehtisin ensi viikonloppuna kuvata edes yhden osan, jopa kaksi, mutta vielä en uskalla luvata. Saattaa siis olla, että tarinaan tulee pieni tauko.

Osa 6

Janus katseli, miten Amanda vihellellen hoiti puutarhaa. Voisipa hän olla samalla tavoin noin huoleton! Janusta painoi suuri suru ja hän ymmärsi itse olevansa yksin siihen syypää.

Amanda oli selkeästi kehittynyt maalarina, Janus ymmärsi myöhemmin hätkähtäen katsellessaan tämän maalattavana olevaa teosta.
-Sehän on hyvä!
-Kiitos. En oo ite vielä tyytyväinen.
-Voisit pikkuhiljaa opetella tuosta teinikielestä eteenpäin.
-Miksi?
-Koska sinusta on tulossa äiti.

Amanda ei aina oikein pitänyt Januksen isällisestä otteesta, mutta siitä hän piti, että mies toi palkan myötä kotiin uusia huonekaluja. Pienen pieni asunto oli saanut sisälle vihdoin pöydän.

Nojatuolit oli heitetty pois ja asuntoon oli tuotu viihtyisä, keltainen sohva. Se oli oikein mukava, sillä Amanda saattoi mennä kiehnäämään Januksen kylkeen, tuntea, miten tämän iho nousi kananlihalle hänen kosketuksestaan. Amandasta oli äärimmäisen kiehtovaa nähdä oma valtansa miehen ylitse.

Hän nautti suunnattomasti siitä, että sai nukkua rakkaansa vieressä nykyisin kaikki yöt. Aamuisin hän painautui mieheen kiinni, kosketteli tätä varovaisen päättäväisesti aina siihen asti, että Janus heräsi vain rakastellakseen häntä yhä uudestaan ja uudestaan. Amanda oli vakuuttunut siitä, että mies rakastuisi häneen vielä jonain päivänä. Hän ei ollut typerä. Hän ymmärsi miehen surun, ymmärsi syyllisyyden. Cassandra ei enää puhunut hänelle koulussa mitään, ei tullut käymään. Se vähän suretti Amandaa.

Ajan mittaan raskaus alkoi näkyä. Sen myötä ajatus lapsesta alkoi tulla Amandallekin todelliseksi, varsinkin kun hän ensimmäistä kertaa tunsi lapsen liikkeet. Se kaikki oli hyvin hämmentävää.

Januksen päässä pyöri kymmeniä, ellei satoja, juonia, jotka hän halusi päästä suoltamaan ulos kirjoiksi. Kirjoittaessaan hän helposti unohti kaiken muun ympäriltään ja uppoutui toiseen maailmaan.

-Mistä sä kirjoitat?

-Ei kirjailija halua kertoa teoksestaan ennen kuin se on valmis,
Janus huokaisi raskaasti ja painoi päänsä alas. Johanna ei ollut ikinä kysellyt mitään vastaavaa.

-Hö. Miksei?

-Koska se on kesken. Teepä nyt läksysi ja mene sen jälkeen valmistamaan ravitseva ja kevyt ceasar-salaatti. Olen ostanut ainekset sitä varten.
-Mulla on nälkä. Teen läksyt myöhemmin loppuun.
-Hyvä on.

Amandan piti netistä katsoa, miten kyseinen salaatti valmistetaan ja mitä aineosia siihen kuuluu.

Hänestä oli tulossa koko ajan taitavampi ja taitavampi kokki.

Paha vaan, että raskauden myötä hänestä oli tullut varsin kömpelö ja hän oli jatkuvalla törmäyskurssilla veitsen kanssa. Onneksi isoja haavoja ei ollut vielä tullut, mutta läheltä piti -tilanteita oli aivan liikaa.

Erittäin harmistuneena Amanda istui yksin syömään. Hän oli olettanut, että Janus söisi hänen kanssaan, mutta miestä ei näkynyt missään.

Amandan korjattua astiansa pois mies oli juuri lopettelemassa kirjoittamista siltä päivältä.
-Salaatti on valmis.
-Kiitos kultaseni.

-Koska me mennään naimisiin?

-Naimisiin?!

-Niin. Naimisiin. Meille on tulossa lapsi, joten koska me mennään naimisiin?

-Kultaseni, sinä olet alaikäinen ja minä en edes saisi olla sinun kanssasi. Saati mennä naimisiin! Ymmärräthän sinä toki itsekin? Tottakai minä olen täällä sinun tukenasi ja autan sinua ja lasta.
-Meidän lasta.
-Meidän lastamme.
-Mutta onhan meillä kuitenkin suhde?
-Meillä on huolenpitosuhde. Amanda. Sinä olet liian nuori.
-Janus.
-Mitä?
Amanda nousi ylös ja käveli mieheen kiinni. Januksen niskavillat nousivat pystyyn äkkiä iskevästä himon tunteesta.
-Meillä on suhde.

Mies ei kyennyt itselleen  mitään. Kun Amanda tuli liian lähelle, vaikka tämä ei edes koskettanut, hän halusi tätä. Sulaa hulluutta, mies ajatteli suudellessaan tyttöä kiihkeästi. Hän ei rakastanut Amandaa, välitti tästä kyllä. Ja himoitsi. Hän ei ollut koskaan kokenut vastaavaa vetovoimaa edes Johannan kanssa ja toivoi, että ei olisi kokenut nytkään. Se tässä oli ongelma: nämä vahvat langat, jotka vetivät heitä kahta yhteen niin voimakkaasti, että hän ei ollut kyennyt olemaan poissa Amandan luota, ei, vaikka oli heti alkuunsa ymmärtänyt leikkivänsä tulella. Hän oli palanut ja paloi, yhä uudestaan ja uudestaan.

Amanda nousi yöllä syömään, sillä nälkä oli tätä nykyä jatkuvaa. Hän mietti yön hiljaisuudessa itsekseen, että Janus oli niin helposti ohjailtavissa. Hänen vain pitäisi keksi keino, jolla saada mies rakastumaan itseensä. Tottakai tämä järjetön himo heidän välillään oli hyvä asia, mutta Amanda tiesi haluavansa enemmän. Hän ei aikonut luovuttaa. Hän ei vielä tiennyt mitä aikoisi tehdä ja miten, mutta onneksi aikaa oli yllin kyllin. Janus oli luvannut pitää heistä huolta. Tämä varmasti pitäisi lupauksensa. Lapsen syntymään oli vielä aikaa eikä tämä kasvaisi hetkessä aikuiseksi.

**********

Amandan ja Januksen arki on omanlaistaan. Molemmat tuovat talouteen rahaa omalla tavallaan, Janus toki työssäkäyvänä enemmän, ainakin toistaiseksi. Mies on myös ehtinyt kirjoittaa jo hyvän määrän kirjoja, joten royalteja putkahtelee päivittäin kiitettävästi. Tämä on auttanut asunnon sisustamisessa pikku hiljaa.

Janus ei selkeästi ole rakastunut Amandaan. Hän on edelleen syyllisyyden kourissa, ymmärrettävästi. Amanda jopa tajuaa tämän, mutta nuoren varmuudella hän on päättänyt voittaa miehen rakkauden itselleen. Onnistuuko hän siinä?


Viime aikoina töitä on paiskittu ihan urakalla ja tämä on toinen viikko peräkkäin, kun vain sunnuntai on vapaapäivä. Tai ei tämäkään ihan vapaapäivä ole, sillä tarkoitus on mm. käydä tyttären kanssa pesemässä matot. Sen lisäksi pitäisi vähän siivoilla ja kokkaillakin tulevaa viikkoa varten. Osia on valmiina tämän jälkeen enää yksi ja en rehellisesti sanoen tiedä ehdinkö kuvata niitä lisää ennen elokuussa alkavaa lomaa. Silloin sitten viimeistään.