Osa 12

Aarteen olisi pitänyt mennä suoraan koulusta kotiin, mutta keli oli mitä parhain lumiukon rakentamiseen! Eihän sellaista tilannetta voinut olla käyttämättä hyödyksi, eihän?

Niinpä poika viittasi kintaalla vanhempien ohjeistukselle ja rakenteli hyväntuulisena lumiukkoaan.

Siitä tuli vähän toispuoleinen, mutta Aarteen mielestä se oli ainakin maailman hienoin!

-Missä sinä olet ollut? Vaatteesi ovat märät?
-No kun ulkona oli niiin ihana ilma, ihan just sopiva lumiukon rakentamiseen! Äiti, mun oli ihan pakko rakentaa lumiukko!
Amanda tiesi, että hänen pitäisi torua poikaa, mutta ei hän voinut. Jos tällä oli ollut aikaa rakentaa lumiukko ja tulla silti normiaikaan kotiin, poika olisi kävellyt sisään ties mihin tilanteeseen. Tieto suisti naisen ihan hieman pois tasapainosta.

-Jaha. Vai niin. Käypä nyt kuitenkin ottamassa nuo märät vaatteet pois ja ripusta ne kuivumaan,
hän ohjeisti painokkaasti.

-Äiti?
-No mitä?

-Rehtori jutteli tänään mun kanssa. Isi oli käynyt sen luona ja rehtori kertoi, että se aikoo laittaa ne mun kiusaajat kuriin.

Niinpä tietenkin. Amandaa harmitti, että hän ei ollut jättänyt asiaa Januksen hoidettavaksi kokonaisuudessaan.

-Äiti?
-No mitä kulta?
-Mä rakastan sua ja isiä tosi, tosi paljon! Mun mielestä meillä on ihan maailman paras perhe!

Pojan sanat jysähtivät suoraan satua lukevan Amandan sydänalaan. Mitä hän olikaan tehnyt? Hän oli vaarantanut aivan kaiken!

**********

Yhdeksän kuukautta myöhemmin

Amandan selkää särki taas. Raskaus oli ihan loppusuoralla ja vatsa painoi koko vartaloa kieroon.

Voi kunpa hän tietäisi! Kaikkein hirvittävintä oli tämä epätietoisuus.

Aarre ilmestyi niin äkkiä portaista näkyviin, että Amanda ihan säikähti. Välillä häntä pelotti, että poika, tai kuka tahansa muu, osaisi lukea hänen ajatuksensa.

-Huomenta äiti,
Aarre sanoi ja hymyili herttaisesti.

Mitä ihmettä hän sanoisi ja tekisi jos... Amanda ei uskaltanut ajatella pidemmälle. Keisarinleikkausaika oli varattu tälle päivälle ja kohta, ihan kohta hän ehkä tietäisi jotain enemmän.
-Äiti?
-Ah, Aarre, huomenta kultaseni. Äiti on vähän ajatuksissaan.

-Tarvitsetko kyydin sairaalaan?
-Ei, en tarvitse. Kiitos.

-Hyvää päivää,
vastaanottovirkailija sanoi tyynellä äänellä tiskin takaa.

-Hyvää päivää. Olen Amanda Tawast-Goottila ja minulla on suunniteltu keisarinleikkaus tälle päivälle.
-Rouva on hyvä ja menee tuohon käytävään. Vaihtakaa vaatteet siellä ja hoitaja opastaa teidät leikkaussaliin.

Hän oli ollut tässä tilanteessa ennenkin. Silloin tosin Janus oli ollut hänen tukenaan, ainakin näennäisesti.

Tuttu lääkäri, Rachid Mandir, käveli salin ovista sisään.
-Täällä ollaankin jo valmiina. Käykäähän vain makuulleen.

Amanda olisi oikeastaan toivonut, että koko lasta ei olisi olemassakaan. Ehkä Janus oli sittenkin ollut oikeassa kun ei ollut halunnut lisää lapsia.

-Onhan kaikki siellä kunnossa? Ei tunnu mitään kipuja?
-Ei tunnu mitään.
-Sitten lähdetään. Samat rutiinit kuin edelliselläkin kerralla.

Arttu syntyi nopeasti ja hetken aikaa poika oli hyvin hiljainen.

Amanda sai käydä vaihtamassa vaatteet päälleen leikkauksen jälkeen ja sitten hän nosti edelleenkin hiljaisen lapsen syliinsä.

Arttu alkoi parkumaan välittömästi nälkäänsä.
-Voi pieni rakas. Saat ihan kohta ruokaa.

-Taidat olla aika nälkäinen?
Amanda katsoi lasta hyvin tarkasti. Ei, mikään ei kertonut tässä pienokaisessa, että kumpi miehistä oli Artun isä.

**********

Kantaäitimme tuli raskaaksi, mutta isyydestä ei ole varmuutta. Mitä veikkaatte, kumpi miehistä on Artun isä?

Osa 11

Amanda hakkasi hummeritortellinin taikinaa vihaisena. Heillä oli ollut aamulla Januksen kanssa järkyttävä riita. Mies oli kuin olikin tajunnut erheensa ja oli vaatinut Amandaa hakemaan jälkiehkäisyä apteekista. Amanda oli kieltäytynyt ja Janus oli lähtenyt ovet paukkuen töihin. Koko päivänä mistään ei ollut tullut mitään ja nyt nainen pahoinpiteli taikinaa. Sitten Aarre tuli koulusta ja Amanda hillitsi itsensä.
-Miten koulussa meni?

-No tota...
-Kerro vaan rohkeasti. Sotkeuduitko johonkin luvattomaan?
Amanda puhui rauhallisesti, kuten hän aina puhui pojalleen. Se oli hänen kunniakseen sanottava, että vaikka hän ei ollut ehkä kovin kummoinen vaimo, oli hän erittäin hyvä äiti.

-Kaapo ja Ville kutsui mua tänään äpäräksi. Sitten ne osoitteli mua sormella ja nauroi. Äiti, mikä se sellainen äpärä on?

Amanda järkyttyi sydänjuuriaan myöten.

-Se on tosi ruma sana eikä sellaista pitäisi sanoa kenellekään. Tänä päivänä se on myös erittäin vanhentunut haukkumasana, mutta ei se sitä yhtään sen kauniimmaksi tee. Aarre, onko ne pojat kiusanneet sinua aiemminkin?

-Mä en haluais kannella.
-Haluat tai et, niin nyt kerrot.
-On ne piilottaneet mun takkia ja reppua ja tönineet käytävässä joskus,
Aarre tunnusti vaikeana.
-Jaha.
-Ethän äiti tee mitään? Ne hermostuu jos mä kielin!
-Älä huolehdi siitä kultaseni. Syödään nyt.

Amanda oli tavallista hiljaisempi. Vai oli se kaikesta huolimatta alkanut? Hän oli ajatellut, että avioliiton solmiminen Januksen kanssa saisi simien kielet soukemmalle, mutta näin asia ei näköjään ollut. Siispä tälle ongelmalle pitäisi tehdä jotakin ja pian.

Amanda meni parvekkeelle istumaan ja istui siellä pitkälle yöhön. Hän ei nähnyt lumisadetta ympärillään eikä tuntenut kirpakkaa pakkaskeliä. Hän mietti.

Seuraavana aamuna hän oli unettoman yön jälkeen puuhailemassa lavuaarin parissa kun Janus meni suihkuun.
-Aarretta kiusataan koulussa,
hän sanoi suihkun kohinan yli miehelle.

-Kiusataan? Millä tavalla kiusataan?

-Siellä on kaksi poikaa, Kaapo ja Ville. He piilottelevat pojan reppua ja takkia, tönivät käytävillä ja eilen he olivat kutsuneet Aarretta äpäräksi.
-Että mitä?
-Voisitko...
Amanda ei päässyt edes loppuun asti kun Janus ryntäsi suihkusta ulos.
-Minä lähden sinne koululle saman tien.

Hoitaessaan puutarhaa myöhemmin sinä päivänä Amanda sai äkkiä ajatuksen. Rohan oli Aarteen luokan opettaja. Hänpä kutsuisi miehen käymään.

-Siitä on tosi pitkä aika kun on viimeksi nähty.
-Vastahan se vanhempainilta oli syksyllä,
Amanda vastasi häkeltyneenä. Rohan nauroi.
-Niin, mutta se oli "näkemistä" kaikkien muiden ympäröimänä. Minä tarkoitan tällaista näkemistä, että istutaan nokakkain kahdestaan ja jutellaan.

-Rohan, minulla olisi ihan oikeaa asiaakin. Kouluun littyvää.

-Anna tulla sitten.

-Aarretta kiusataan koulussa. Siellä on pari poikaa, jotka ovat tehneet kaikenlaista jo vuoden mittaan, mutta eilen he alkoivat haukkua Aarretta äpäräksi.

-Onpa kurja tilanne. En kuitenkaan pysty yksinään tekemään asialle mitään.

-Et pysty vai et halua meidän menneisyyden takia? Ehkä sinun on sitten parempi vain häipyä!

Amanda katui samassa ja juoksi Rohanin kiinni ennen kuin mies ehti ovesta ulos.
-Anna anteeksi.

-Aarre on... hän on minun poikani ja ajatus suututtaa minua ihan hirveästi. En pysty mitenkään auttamaan häntä.

-Voi Amanda rakas. Kyllä asiat järjestyvät. Minä juttelen rehtorin kanssa,
Rohan sanoi ja veti naisen lähelleen. Amanda ei tiennyt oliko se miehen käyttämä sana rakas vai oliko vanha sähkö vain edelleen vahvana läsnä.

Hän tajusi äkkiä, että he suutelivat toisiaan nälkäisinä, puristautuivat toinen toisiaan vasten, käsien hamutessa yhä enemmän. Amanda voihki äänekkäästi ja tarve hänen sisällään kasvoi käsittämättömiin mittasuhteisiin.

Makuuhuoneen ovi oli ihan siinä vieressä. Oli niin helppo ottaa askeleet sen puolelle, kaatua sängylle ja antaa vain himon viedä mennessään. Amanda ei kyennyt yhteenkään järkevään ajatukseen.

Hän ei kuitenkaan tiennyt yhtä asiaa. Aarre oli päässyt koulusta kotiin tuntia aikaisemmin kuin tavallisesti.

**********

Hah! Kerrankin mä sain tehtyä cliffhangerin!

Januksen ja Amandan suhde ei ole maailman helpoimmasta päästä. Heillä on eriäviä näkemyksiä ja haluja. Amanda kaipaa epätoivoisesti rakkautta ja... no, Rohan oli siinä, kätevästi käsillä.
Sen lisäksi osassa paljastui, että Aarre kärsii koulukiusauksesta. Molemmat vanhemmat lähtivät hoitamaan asiaa omalla tahollaan. Amandan tapa ei ehkä ollut kaikkein rakentavin.