Osa 1.5

Aarre istui turtana sängyllään. Hän ei kyennyt pukeutumaan, ei liikkumaan.

Hänen kasvojaan halkoivat jäljet, jotka olivat tulleet hänen lentäessään auton lasin läpi. Enää ne eivät vuotaneet verta, mutta Aarre oli aika vakuuttunut siitä, että ne olisivat hänen kasvoillaan koko hänen loppuelämänsä. Henna, hän ajatteli.

Henna oli kuollut. Henna on poissa. Hennaa ei enää ole. Suru oli niin käsittämätön, että Aarre ei tahtonut kestää sitä. Hän ei kestänyt elämää. Hän tiesi, mitä hänen piti tehdä, mutta hän tekisi sen kohta. Huomenna. Ehkä.

Aarre sai kuin saikin itsestään niin paljon irti, että matkusti bussilla poikansa kanssa Simtarsaareen. Hänet valtasi yhtä aikaa helpotus ja ahdistus kotitalon ilmestyttyä näkyviin. Äiti oli pihalla. Äiti!

-Herran tähden Aarre! Mitä sinulle on käynyt?
Amanda oli kauhuissaan ja ryntäsi halaamaan esikoistaan.

-Auto-onnettomuus. Henna on kuollut.

-MITÄ?!

-Eikä se ole pahinta tässä. Henna ajoi sitä autoa. Hän ajoi tahallaan ulos tieltä.
Noin. Nyt se oli sanottu ääneen. Nopeasti, kylmästi.

-Mitä helvettiä,
Amandalta pääsi ja se herätti äkkiä Aarteen jostain oman turtumuksensa keskeltä. Hän ei ollut koskaan kuullut äitinsä kiroavan.

-Mä oon jäänyt virkavapaalle määrättömäksi aikaa ja äiti, mä en pysty pitämään huolta Ernosta. En nyt. Ole niin kiltti äiti ja lupaa, että sä pidät mun pojasta huolta,
hän anoi.

-Mikset sinä jäisi tänne? Pojan kanssa.
-En mä pysty äiti. Mun on saatava surra rauhassa. Hengittää. Jotain. Vittu jotain!
-Ymmärräthän, että Ernolle ei tee hyvää kun hänen isänsäkin hylkää hänet?
-Se ymmärtää kyllä myöhemmin, ihan varmasti.
-Lupaa mulle yksi asia Aarre ja sitten mä lupaan ottaa Ernon.
-Mitä tahansa.
-Älä tapa itseäsi.
Aarre hiljeni, sillä se hänellä oli toden totta ollut mielessä. Jos hän lupaisi tämän nyt äidilleen, hän joutuisi heittämään ajatuksen mielestään. Toisaalta, jos hän lupaisi, äiti ottaisi Ernon ja Aarre tiesi, että hänestä ei ollut tällä hetkellä pojan huoltajaksi.
-Mä lupaan.

-Pidä itsestäsi huolta,
Amanda sanoi ja syleili vanhinta lastaan pitkään. Aarre tunsi synkän surun pyrkivän pintaan, joten hän irrottautui äidistään nopeasti.
-Muista, että sinä lupasit.
-Muistan äiti.

Sitä hän ei kuitenkaan ollut luvannut, että hän ei heittäisi elämäänsä hunningolle. Aarre suuntasi välittömästi baariin päästyään takaisin Simbyhyn.
-Pidä sitä viinaa tulemassa. Maksan kyllä,
hän sanoi synkästi baarimikolle.

Hän ei katsonut naiseen, joi vain nopealla tahdilla lasillisen toisensa perään.

Baarimikko tunnisti tyypin. Ei hän tietenkään tiennyt kuka tämä sim oli, mutta tämä tyyppi oli tuttu: kaikkensa menettänyt.
-Haluatko jutella,
hän kysyi.

-En. Itse asiassa en,
Aarre vastasi ja poistui.

Monta lasillista myöhemmin hän näki, että hänen viimeisillään oleva kälynsä ilmestyi ystävänsä kanssa baariin.

-Moi Mira, mitä sä täällä teet,
hän kysyi ja hyvä, kielikin pysyi vielä suussa ja suostui toimimaan. Aarre oli oikeastaan yllättynyt. Hän ei ollut tiennyt, että kestäisi viinaa tällä tavalla, sillä eihän hän ollut oikeastaan koskaan juonut.

-Me tultiin viettämään tänne tyttöjen iltaa työporukalla,
Mira vastasi.
-Onko sulla majapaikka jo katsottuna? Te voitte kaikki bunkata tarpeen vaatiessa mun luona.
-Kiitos, mutta tuskinpa sitä tarvitaan.
Nainen Miran viereltä antoi tilaa Aarteelle ja mies istahti alas.

Samassa Mira älähti ja tarttui vatsaansa tiukasti.

-Sun tarvii varmaan lähteä. Soitanko mä sulle taksin?
-Jos olisit niin kiltti,
Mira sai puserrettua huuliensa välistä ja niin Aarre soitti.

Ollessaan itse lähdössä tukevassa humalassa jo kotiinpäin, hän törmäsi erittäin surullisen näköiseen naiseen ovella.
-Hei, hei, mikä sulla on?

-Mä en kestä tätä,
nainen parahti ja alkoi itkemään. Syistä, joita ei itsekään ymmärtänyt, Aarre nappasi naisen kainaloonsa ja johdatti hänet mukanaan lähistöllä olevaan kotiinsa.

-Tiiätkö, mä ymmärrän, et tää kuulostaa tosi kliseiseltä, mut puhuminen auttaa. Kerro mulle mikä sua painaa?

Vittu kun osaisi itse toimia omien ohjeidensa mukaisesti, Arttu sätti itseään.

-Mun mies tappo just ittensä,
nainen parahti.

-Mä menin himaan toissapäivänä ja löysin sen sieltä, kiikkumassa kattoparrusta.
Aarre järkyttyi. Tässä oli sim, joka ymmärsi täysin miltä hänestä tuntui!

-Mun vaimo tappo just ittensä. Se ajo auton tahallaan ulos tieltä. Sen takia mun naama näyttää tältä.

-Kohtalotoveri.
Nainen oli hiljaa hetken.
-Mä olen Morgan.
-Mä oon Aarre.
-Aarre. Nussitaanko?
Se oli suora kysymys ja sen olisi pitänyt inhottaa, mutta kävikin päinvastoin. Ehkä se johtui humalatilasta, ehkä surusta tai ehkä molemmista yhdessä, mutta Aarre tunsi äkkiä silmitöntä himoa punapäätä kohtaan.

He harrastivat seksiä ensin sohvalla, sitten lattialla, sitten seinää vasten. Lopulta he löysivät tiensä suihkuun, jonne piti mennä ensin vain peseytymään.

Toisin kuitenkin kävi ja Aarre koki elämänsä ensimmäisen suihkupanon. Hän tiesi, että tuskin näkisi naista enää tämän jälkeen, mutta mitä sitten?

Aamulla herättyään hän katsoi puhelintaan ja luki saamansa viestin. Arttu ja Mira olivat saaneet pojan. Sen nimeksi oli annettu Konsta.

**********

Tämä osa kertoi Aarteesta ja hänen elämänsä rankasta käänteestä. Hennan kuoleman seurauksena Erno asuu nyt Ainon, Pyryn ja Amandan luona. Miten tämä vaikuttaa avioparin elämään? Saako Aino tämän seurauksena rauhan lapsihaaveilleen? Entä Pyry? Edellisessä osassa hän tajusi himoitsevansa Ainon veljen vaimoa, mutta päätti poistua paikalta. Osaako hän jatkossakin pitää kätensä, ja ajatuksensa, kurissa? 

Osa 1.4

Tämä ja muutama seuraava osa on tarinallisista syistä hieman eroottisemmin kirjoitettua tekstiä. Olen yrittänyt kuitenkin pitää kirjoitusasun mahdollisimman siistinä.

**********

Kun Simsinki järjesti vuotuiset romantiikkafestivaalit, Pyry osti liput hänelle ja vaimolleen ja he kulkivat kaupunkiin mukavasti nopealla junalla.
-Ne sanoo, että kirsikankukkateetä on maistettava edes kerran elämässään,
Pyry totesi ja johdatti vaimonsa juoman äärelle. Aino vähän empi, mutta joi lopulta kuitenkin.

-Musta tuntuu, että tää juoma on aika vahvaa,
Aino kuiskasi miehelleen ja tämä alkoi nauraa.
-Ihan varmasti onkin. Juo loppuun rakas. Pohjanmaan kautta.

Aino katsoi miestään silmät välähtäen ja kulautti sitten juoman alas.
-Hienosti. Hyvä tyttö,
Pyry kehui ja Aino nuolaisi huuliaan. Se sai hänen miehessään tulen syttymään.

Pyry laski oman lasinsa alas ja suuteli kiihkeästi vaimonsa kaulaa.
-Pyry,
Aino mutisi matalasti ja Pyryn kupeita poltti.
-Meidän täytyy kohta etsiä joku suojaisa paikka.

-Taivaan tähden mä haluan sua nainen,
Pyry vaikersi ja veti Ainon itseään vasten, osittain peittääksen muilta simeiltä sen ilmeisen tosiasian, että hän oli varsin vaikuttunut omasta vaimostaan.

Aino unohti hetkeksi itsensä ja paikan, jossa he olivat. Hän tunsi vain miehensä painautuneena itseään vasten ja hänen kehonsa reagoi voimakkaasti. Hän vaikersi ääneen.
-Jos me ei nyt irrota, niin tästä tulee laitonta,
Pyry varoitti Ainon huulia vasten. Aino näykkäisi vielä pari kertaa Pyryn alahuulta ja mies murisi.
-Mennään syömään,
Aino hihkaisi. Hänen päässään pyöri viehättävästi.

He ottivat ties mitä ruokaa paikallisesta kojusta. Molempien annokset olivat oikein hyviä, mutta Pyryllä oli vaikeuksia syömäpuikkojen kanssa.

-Oi, mikä viehättävä näky silmille oletkaan,
Pyry totesi vastapäätä istuvalle Lunalle. Naisen mies ei pitänyt asiasta sitten niin lainkaan ja murahti Pyrylle ikävästi.

-Voi, voi, saa kai kaunista naista kehua,
Aino totesi kevyesti ja iski Lunalle silmää.

-Sä olet ainoa, jota mä rakastan ja haluan,
Pyry kuiskasi Ainon korvaan.
-Mä tiedän,
Aino vastasi itsevarmasti.

He suutelivat tulisesti ja Luna ja hänen miehensäkin alkoivat rauhoittua pikkuhiljaa.

Heidän selkänsä takaa käveli Cassandra, omaa sukua Goottila, nyttemmin Bailey-Moon. Nainen oli nainut Orangen myöhäisellä iällä ja odotti tälle lasta. Pyry ja Aino supattelivat julkkiksista keskenään ja tirskuivat. Lopulta he riensivät junalle ja olivat tunnissa takaisin Simtarsaaressa.

Koska Amanda ei jälleen ollut kotona, Aino ja Pyry käyttivät tilanteen hyväkseen ja menivät porealtaaseen. Aino ei kyennyt pitämään näppejään Pyrystä irti.

Hän oli erittäin päällekäyvä ja suuteli miestään kiihkeästi. Pyry ei paljon kehoituksia tarvinnut. He olivat molemmat vieläkin sekaisin kirsikankukkateestä ja Pyry oli harvinaisen kiitollinen sen aiheuttamista sivuoireista vaimossaan.

Amanda kiipesi Pyryn syliin ja mies riisui heidän alaosansa pois hätäisin ottein. Hän painautui nopeasti Ainon sisälle ja sai nautinnokseen kuulla tämän päästämän voihkaisun.

He rakastelivat kiihkeästi ja nopeasti eikä Aino ehtinyt oikein mukaan, taaskaan.

He yrittivät vielä uudestaan vuoteessa, mutta Aino ei vain päässyt yli sen viimeisen huipun. Se väisti häntä vääjäämättä, ärsyttävästi, ja hetkittäin nainen turhautui. Nyt hän kuitenkin oli niin juovuksissa, että ei jaksanut välittää asiasta ja nukahti nopeasti rakastelun jälkeen. Pyry sen sijaan valvoi pitkään. Hän oli alkanut kokea suurta tyytymättömyyttä tilanteeseen. Mies väistämättä alkoi miettiä, että oliko Aino lopultakin kylmä?

Eräänä kauniina kesäpäivänä Aino vieraili nuoremman veljensä luona. Artun ja Miran talo oli vaikuttava, yhdistelmä vanhaa ja modernia.

-Hei Arttu, ihana nähdä pitkästä aikaa. Miten töissä menee?
-Siellä menee kuten aina. Normaalisti. Tuntuu, että mä en juuri ehdi olla kotona.
-Olet sä sen verran kuitenkin ehtinyt, että Mira on taas pieniin päin,
Aino totesi veikeästi ja sai veljensä punastumaan korviaan myöten.
-Noh-noh.

-Tää alkaa olla aika loppusuoralla. Olo on ihan himun verran jo tukala,
Mira sanoi ja esitteli vatsaansa.

-Se on niin pinkeä,
Aino sanoi ihmetystä äänessään koskettaessaan Miran vatsaa varovasti.

-Onko teillä suunnitelmissa isokin perhe?
-Tämä saa luvan olla viimeinen. En halua enää yhtään lasta lisää,
Mira ilmoitti lopullisella äänensävyllä ja hänen selkänsä takana Arttu kohautti periksi antaneena harteitaan. Tästä Aino tulkitsi, että he olivat keskustelleet asiasta, heillä oli eriävä mielipide, mutta näin asiat nyt olivat.

-Tahtoo syliin,
pieni ääni vaati ja Aino kiirehti toteuttamaan Irmelin toivetta. Miten ihanalta lapsi tuntuikaan hänen käsivarsillaan! Ainon koko olemus kaipasi omaa lasta ja viimein hän oli antanut periksi omalle huolelleen. Yrittämisen puutteesta se ei ainakaan johtunut, hän mietti.

Hän laski Irmelin sohvalle äitinsä viereen.
-Ei tahdo istua,
tyttö kiukutteli.

-Mitä sä sitten tahtoisit tehdä?
-Leikkii tätin kanssa,
Irmelin silmät tuikkivat toiveikkaasti.

Aino toteutti veljentyttärensä toiveen ja leikki.
-Hän on niin luonteva Irmelin kanssa. Mahtaako hän haluta omia lapsia,
Mira pohti hyvin hiljaisella äänellä miehelleen. Tämä kohautti olkapäitään. Tästä asiasta ei oltu puhuttu sisarusten kesken.

Mira otti Pyryyn yhteyttä ja pyysi hänet keskustelemaan.
-Onko teillä jotain.. ongelmia,
hän kysyi varovasti.
-Meillä? Ongelmia?
Pyry nauroi aavistuksen liian kovaa.

-Täytyyhän sun jonkun kanssa puhua ja ihan yhtä hyvin se voin olla minä. Kerro huolesi. Mä kuuntelen kyllä ja säilytän sun salaisuudet.

Pyryn suojakilpi laskeutui ja miehen ilme muuttui epätoivoiseksi.
-On niin paljon,
hän huokaisi.
-Mitä sitten?
-Aino haluaa kovasti lapsen.

-Ja se ei onnistu? Oletteko te käyneet lääkärillä?

-Mä luulen.. että vika on mussa,
Pyry sanoi.
-Luulet?
-No, tiedän ennemminkin. Mä sairastin pienenä tirskutaudin ja sen yleinen seuraamus on... no...
Pyry ei sanonut asiaa loppuun.

-Mä ymmärrän.
Mira katsoi oudosti Pyryyn ja mies tunsi äkkiä erikoisen väristyksen käyvän sisällään. Kuvitteliko hän vain vai katsoiko Mira häntä arvioiden? Ehkä jopa kiinnostuneena? Ei, hän ei voinut tulkita asiaa oikein. Mira ja Arttu olivat nuoruuden rakkaita. Hän muisti pariskunnan jo kouluajoilta. Heidän suhteensa oli ollut kiveen kirjoitettu jo ensitapaamisesta lähtien, Pyry arveli. Hän itse tunsi kuitenkin äkkiä kuristavaa himoa vaimonsa kälyyn ja hyvästeli tämän nopeasti. Parempi kun ei ajatellut asiaa lainkaan.

**********

Ainolla ja Pyryllä alkaa olla todellisia ongelmia edessään. Lasta ei yrityksistä huolimatta kuulu, ei näy. Pyry epäilee, että syy on hänen, mutta mies ei ole kertonut epäilyksiä vaimolleen. Nyt mies tuntee epätervettä mielenkiintoa Miraa kohtaan ja se on suora reitti erittäin suurin ongelmiin. Pitääkö mies itsensä kurissa ja näppinsä irti vaimonsa kälystä?

Väsymys painaa edelleen. Insomnia on kurja vaiva ja sen vuoksi olen toistaiseksi siirtänyt tarinoiden lukemista eteenpäin. Todennäköisesti juuri mitään ei jäisi lukemisesta juuri nyt käteen, joten odottelen vähän parempia aikoja, sillä kyllä ne sieltä ovat tulossa, vaikka nyt tuntuukin, että ne eivät saavu ikinä.