Osa 1.1

Kaksi vuotta Amanda oli itkenyt ja hän itki yhä.

Kun hän oli herännyt Januksen kuoleman jälkeisenä aamuna, olivat hänen hiuksensa muuttuneet harmaiksi.

Hän oli täydellisen lohduton. Janus oli poissa eikä mikään toisi miestä enää ikinä takaisin. Amandan koko elämältä oli kadonnut sen kantava voima eikä hän kerta kaikkiaan tiennyt mitä tehdä.

Aino oli uupunut. Hän ei oikeasti olisi halunnut tulla koulun jälkeen kotiin. Häntä hirvitti ajatus siitä, että hän oli lupautunut jäämään taloon aikuistuttuaan. Lupaus oli kuitenkin annettu isälle, eikä Aino voinut sitä perua.

Hän teki nykyään talossa aivan kaiken. Äiti ei pystynyt mihinkään.

Äidin suru värjyi talon yllä ja vaikka Aino olisi voinut jo mennäkin eteenpäin, ei hän kyennyt.

Hän näki Pyryä nykyään vain talon ulkopuolella, sillä ei poikaa, nykyistä miestä, voinut tuoda tähän surun pesäkkeeseen.

-Miten sinulla oli niin pitkä koulupäivä?

-Minä luulin jo, että sinä olet hylännyt minut. Että sinäkin lähdet.
Ainon teki mieli kivahtaa kipakasti äidilleen.

Sitten hän kääntyi katsomaan tätä ja sääli, ikävä kyllä, virtasi häneen. Aino ei kyennyt mitenkään ymmärtämään, miltä tuntuisi menettää elinikäinen kumppani ja hän toivoi, ettei hänen koskaan tarvitsisikaan tietää.

-Äiti-kulta, enhän minä sinua hylkäisi.

-Yrittäisit syödä jotain. Minun mielikseni.

-Hyvä on, minä yritän.
Aino halasi äitiään tiukasti. Hänen teki  mieli sanoa tälle, että äiti oli hyvää vauhtia tekemässä hänestä täysorvon ja se pelotti Ainoa todella paljon.

Amanda ei kuitenkaan heti kyennyt täyttämään lupaustaan tyttärelleen, vaan suunnisti yläkertaan maalaamaan. Hänen taulunsa olivat Januksen kuoleman jälkeen olleet täynnä surua.

Aino hyväksyi pitkin hampain sen, että äiti ei taaskaan söisi. Hän teki tunnollisesti läksynsä ja saatuaan ne valmiiksi kuuli ovelta koputuksen.

Pyry. Aino vei miehen nopeasti omaan huoneeseensa.

-Miksi ihmeessä sä olet täällä?
-Aino -rakas, en mä voi olla poissa lopun elämää vain sun äidin takia.

-Tää talo on täynnä surua ja kuolemaa. Ei täällä ole mitään sellaista, mitä mä haluaisin sun näkevän.

-Sä olet täällä Aino ja mä en aio hylätä sua sen takia, että sun äitisi suree edelleen. Mä en hyväksy tätä vaan enää.

-Voi Pyry. Sun olisi varmaan parempi lähteä. Nähdään huomenna kahvilassa.
Aino nousi ja käveli ikkunan eteen, katseli ulos harmaaseen ilmaan.
-Ei,
Pyry sanoi napakasti.

Aino ei edes ymmärtänyt, että Pyry tuli hänen viereensä, käänsi hänet ja alkoi suudella. Se tuntui ensin niin väärältä. Tässä talossa!

Pyry kuitenkaan ei antanut periksi ja hän suuteli Ainoa lähes epätoivoisesti ja vihdoin jokin vastasi tytön sisimmässä. Yhtäkkiä liekki leimahti ja Aino sävähti tulikuumaksi. Hän alkoi vastata suudelmaan niin kiihkeästi, että Pyryltä lähti itsehillintä. Hän riisui Ainon ja itsensä, he molemmat vaikeroivat ja läähättivät intohimosta.

Aino ei kyennyt ajattelemaan yhtään mitään. Hän vain tunsi koko vartalollaan vahvasti jokaisen Pyryn pienenkin kosketuksen. Aino huudahti ensin kivusta Pyryn työntyessä häneen. Vähän ajan päästä nautinto kuitenkin alkoi nousta. Se kieppui ja härnäsi, leijaili ihan käden ulottuvilla, mutta harmillisesti viimeinen askel täyttymykseen jäi ottamatta. Ei se mitään, Aino ajatteli, sillä olisihan heillä koko tulevaisuus aikaa opetella tätä asiaa.

Sinä yönä Pyry jäi eikä hän poistunut enää koskaan.

**********

Pyry ja Aino ovat vihdoin päätyneet virallisesti yhteen. Pyryhän oli alunperin Artun luokkakaveri, joten sim oli vanhentunut jo nuoreksi aikuiseksi. Ainon syntymäpäivä on ihan nurkan takana. Ihan täsmälleen ottaen ei siis mennyt niin, että kun Aino kasvaa aikuiseksi, hän jatkaa tarinaa siitä. Ainon tarina alkaa yhden osan etuajassa hänen ikäänsä nähden.

Tämä osa oli paljon surua täynnä. Amanda ei tahdo päästä menetyksensä yli ja Aino on pitänyt taloa yllä tähän asti. Hän saanee jatkossa apua Pyryltä.

Osa 28

-Arttu,
Janus sanoi lämpimästi ja halasi poikaansa.

-Isä,
tämä vastasi lyhyesti ja piti Janusta halauksessa pitkään.

-Aarre järjesti mulle vapaapäivän ja käski tulla tänne.

Janus katsoi nuorempaa poikaansa vakavana. Hän näki tässä paljon äitiään. Arttu oli harvinaisen kaunis poika, hänen oli myönnettävä, vaikka sana kaunis ei yleensä kuvannutkaan miehiä.

-Sinulle ei ole taidettu vielä kertoa?
-Kertoa mitä?
-Aivan. Sain sydänkohtauksen tuossa taannoin ja äitisi ja muut ovat sitä mieltä, että olen kuolemassa aivan juuri kohta.

-Sy-sydänkohtauksen?

-Älähän sinäkin aloita poika. Onhan se toki vakava asia, mutta... No ensinnäkin, oikeilla elämäntavoilla saatan elää vielä vaikka kuinka ja kauan. Siksi toisekseen kaikkihan me täältä lähdemme jonain päivänä.

-Miksi ihmeessä te ette soittaneet mulle kun tämä tapahtui?
-Juuri siksi, että minä kielsin. Mennään istumaan. Muut ovat ulkona ja tulevat kohta sisälle.

Ne muut olivat tässä tapauksessa Aino ja Aarre ja hetken kuluttua kaikki neljä istuivat olohuoneessa.

-Minä olen oikeastaan tyytyväinen siihen, että olette täällä kaikki koolla, vaikka syy siihen ei olekaan se, mikä minulla on nyt mielessä. Aino tulee täysi-ikäiseksi parin vuoden kuluttua, joten tälle talolle tarvitaan jatkaja ja jos se Aino vain sinua kiinnostaa, niin äitisi ja minä toivoisimme, että sinä jäisit tänne ja perustaisit aikanaan perheesi täällä.

-Mitä? Minäkö? Entä pojat?

Aarre ja Arttu katsoivat toisiinsa.
-Mä luulen puhuvani meidän molempien puolesta kun totean, että ei me tänne haluta takaisin. Mulla on oma elämä ja oma koti Simbyssä ja Arttu lienee onnellinen Simtarsaaren kaupungissa.
Arttu nyökkäsi veljelleen hyväksyvästi.

Jaa. hänkö sitten jäisi tänne? Entä jos Pyry ei haluaisi? Mitä jos tämä laittaisikin ehdoksi muuton muualle? Mitä vanhemmat sitten sanoisivat?

-Aino taitaa olla olla huolissaan Pyrystä,
Arttu totesi osuen niin oikeaan, että Ainoa ihan vihlaisi hampaanjuurista.
-Mä oon kuitenkin jutellut sen kanssa ihan vastikään ja Pyry itse asiassa mainitsi, että siitä olis tosi kiehtovaa asua täällä. Jotenkin se ihannoi tätä saarta ja sen eristyneisyyttä,
Arttu jatkoi.

-Oikeastiko vai yritätkö sä vaan vaikuttaa mun mielipiteeseen pistelemällä omias?

-Ihan oikeasti sisko. En mä sulle tätä ideaa myis ellei se olis totta ja tulishan se selville välittömästi kun sä juttelisit ite Pyryn kanssa ja se kertois, että se ei halua asua täällä. En mä sentään niin tyhmä ole.
-No, mitäs sanot Aino,
Janus kysyi.

-No... Joo! Kyllä mä haluan jäädä tänne,
Aino riemastui ja äkkiä hänen onnensa oli ihan täydellinen. Hän saisi asua täällä, saada lapset täällä ja isä ja äiti auttaisivat vauvojen hoidossa! Ihan mahtavaa!

Janus meni poikien lähdettyä kylpyyn. Hän oli ihan hirvittävän väsynyt. Aino oli lähtenyt Artun mukaan, sillä yöksi luvattiin myrskyä eikä tyttö pääsisi aamulla kouluun, jos sääennuste pitäisi paikkansa.

Janus ei halunnut myöntää asiaa kenellekään, mutta hän tunsi, että kyse oli enää korkeintaan muutamasta päivästä. Hänen sydämensä värisi usein oudosti ja se sai miehen hengästymään pahasti. Väsymyksen määrä oli myös kasvanut valtavasti, mutta hän varoi näyttämästä sitä vaimolleen. Janus halusi antaa nämä viimeiset päivät Amandalle ja itselleen ilman surun välitöntä läsnäoloa.

Myrsky saapui sinä yönä eikä päivä valjennut aamullakaan.

Janus oli väärässä. Hänen aikansa ei kestänyt enää edes muutamaa päivää. Sydän vain lakkasi toimimasta ja hän lyyhistyi ollessaan menossa aamupalalle. Hän ehti kuulla vielä vaimonsa hätääntyneen kirkaisun ja suru siitä, että Amanda jäisi tänne yksin riipaisi häntä syvästi.

Amanda juoksi hädissään hakemaan puhelintaan makuuhuoneesta soittaakseen ambulanssikopterin paikalle, mutta oli aivan liian myöhäistä. Janus oli poissa. Amanda huusi tuskaansa polvillaan miehen uurnan vieressä. Itse kuolemakin katsoi häntä säälivästi, silitti sitten hänen hiuksiaan lempeästi ja kieltäytyi Amandan anelusta ottaa hänet myös pois.
-Sinun lapsesi tarvitsevat sinua vielä.

**********

Näin lähti ensimmäinen suurista. Janus on poissa ja Amanda on jäänyt yksin. Miten nainen selviää, kun hänen elämänsä rakkaus kuoli?

Viime aikoina pelissä on ollut muutamia kummallisuuksia. Esimerkiksi pottailun opettaminen. Sim vie taaperon potalle, mutta lähtee sitten etkä saa enää valittua taaperoa painamalla, että jatkaisi opettamista. Nyt tässä kuolemakohtauksessa Amanda oli nälkäinen ja vain poistui syömään! Mitä hemmettiä?! Onko muilla ilmennyt samanlaisia kummallisuuksia?

Osa 27

-Me emme saa vaipua epätoivoon Aino. 

Aino oli eri mieltä. Hän oli ollut paikalla isän saatua infarktin ja kaikki ne kauhun minuutit, kun he odottivat ambulanssihelikopteria paikalle.

-Sinun isäsi voi tällä hetkellä oikein hyvin ja meidän täytyy yrittää elää ihan kuten ennenkin. Hänelle ei tee hyvää, jos me varomme jokaista askelta ja sanaa hänen seurassaan.

-Elää normaalisti? Sydänkohtauksen jälkeen? Sä et äiti ole tosissas?

-Kuulin aika kiivasta sananvaihtoa täältä ollessani suihkussa. Onko kaikki hyvin?

-Kaikki on ihan hyvin. Me juttelimme vain Ainon tekemättömistä läksyistä.
Aino katsoi äitiään järkyttyneenä. Osasiko äiti valehdella ja vielä noin luontevasti? Äkkiä Ainosta tuntui, että hän ei tuntenut äitiään ollenkaan.

-No mitä sitten jos yhdet läksyt jää tekemättä. Aino on koulussa kympin oppilas ja luokkansa paras.
Puheenaiheena oleva teini päätti pitää suunsa tiukasti kiinni ja keskittyä syömiseen. Hän ei vain voinut ymmärtää äitinsä valehtelua. Ei sitten niin mitenkään ja oli tosi vaivaannuttavaa olla osa sitä.

Myöhemmin sillä viikolla Aarre tuli käymään.
-Hyvä, että tulit.

-Miten isä voi?
-No... se on kuin mitään ei olis vialla.

-Ehkä se tosiaan voi sitten paremmin?
-Ei voi, usko mua. Mä olin täällä silloin kun... Äläkä kysy siltä siitä,
Aino suhahti viimeisen, sillä vanhemmat saapuivat juuri ulkoa sisälle.

-Ihana nähdä sinua täällä poika. Mihin sinä perheesi jätit?
-Erno on mun ystävällä hoidossa, siellä on toinen samanikäinen poika ja Henna on... töissä.
Jaha, ajatteli Amanda. Henna oli taas "töissä". Vai vieläkin?

-Minä olisin niin kovasti halunnut nähdä heidät molemmat,
Janus sanoi haikeana ja jatkoi:
-Tulen käymään ensi viikolla. Ajan joku ilta Simbyhyn.

Kolmikko veti hiljaiseksi. Vai aikoi Janus ajaa itse Aarteen luo?

Vanhempien poistuttua paikalta Aino alkoi tehdä kouluprojektiaan ja Aarre auttoi sisartaan.
-Se vaikutti ihan normaalilta.

-Normaalilta? Normaalilta? Tottakai se vaikuttaa normaalilta senkin typerys,
Aino suhahti ja jatkoi:
-Se ei varo mitään, ei yhtään mitään. Se tekee kaikkea ihan kuten ennenkin eikä kuuntele lääkärin ohjeita rauhoittumisesta.

-Mut... ehkä se on ihan hyvä?

-Mä en tiedä missä todellisuudessa sä elät ja välillä mä pohdin, et kumpi meistä oikeesti on aikuisempi, sä vai mä.

Janus tosiaankin teki kaiken ihan kuten ennenkin. Hän hoiti talon korjaus- ja parantelutyöt, sillä häntä kätevämpää simiä ei ollut lähimaillakaan. Hetkittäin mies teki asiat vähän hitaammin, kun sydän alkoi jätellä lyöntejä välistä ja tuppasi hengästyttämään, mutta jatkoi heti kun se meni ohitse.

Amanda sai miehensä onneksi välillä rentoutumaankin. Hän halusi viettää kaikki mahdolliset hetket Januksen seurassa. He elivät laina-ajalla ja Amanda tiedosti sen.

-Olen niin onnellinen,
Janus sanoi vetäessään vaimonsa kylkeensä.

-Niin minäkin rakas. Rakastan sinua ihan rajattoman paljon.

-Niin minäkin sinua,
Janus vastasi ja painoi pehmeästi huulensa Amandan otsalle. Kaikki se hellyys ja rakkaus oli melkein liikaa ja Amanda tunsi kyyneleiden olevan ihan nurkan takana.

-Emmehän me ole surullisia?

-Ei tietenkään!

-Hyvä, sillä minä ajattelin, että voisimme kokeilla miltä tuntuu rakastella porealtaassa.

-Sinä olet ihan parantumaton!
-Minä saatan olla vanha, mutta vielä minulla kaikki paikat toimii rakkaani ja tällä hetkellä.. no, kokeile itse,
Janus tuumasi ja kohotteli kulmiaan.

Sitten hän veti vaimonsa kuumaan suudelmaan ja Amandalle ei todellakaan jäänyt epäselväksi, että Janus halusi häntä. Naisen keho vastasi haluun vastaansanomattomalla tavallaan.

-Oletko nyt ihan varma,
Amanda kysyi silti.

-Me kaikki kuolemme joskus ja jos minä sattuisinkin kuolemaan orgasmin kynnyksellä, niin ainakin kuolisin taivaallisen onnellisena.

-Älä puhu kuolemasta,
Amanda kuiskasi ja liukui kiinni Janukseen, suuteli häntä kiihkeästi ja nopeasti he riisuivat veden suojissa vaatteet toisiltaan. Sillä kertaa he eivät varoneet. Molemmat tiesivät, että mikä tahansa päivä saattaisi olla viimeinen, joten heidän rakastelussaan oli nyt kiihkeän kuumeista tietoisuutta asiasta ja se johti heidän intohimonsa aivan uudelle tasolle.

**********

Amandan itsekäskin rakkaus Janukseen on ollut suvun aloittajan kantava voima tässä tarinassa. Janus lopulta rakastui hänkin, vastahakoisesti ja hitaasti, mutta rakastui kuitenkin. Heidän avioliittonsa on ollut siitä asti yhtä onnellista auvoa ja seuraavassa osassa näemme Januksen viimeistä kertaa. Se on myös osa, joka päättää Amandan tarinan ja vetovastuun ottaa vihdoin ensimmäinen sukupolvi.