Rannalla - Saima Harmaja

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt.

Rannalla - Saima Harmaja

sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Osa 7









Yhtenä yönä Amanda heräsi kesken unien. Järkyttävä kipu repi hänen hentoa vartaloaan. Vatsa kiristyi äärimmilleen ja Amanda kykeni vain pitelemään sitä käsissään ja vaikertamaan.




Juuri kun hän ajatteli, että kipu ei voisi enää olla tämän pahempi, se otti vielä yhden kierroksen ja vaistomaisesti tyttö alkoi hengitellä puskuttaen.




-Janus. Herää!




-Mitä? Nytkö on aika?




-Joo! Mua sattuu! Ja...




-Mä en oo valmis tähän!
Paniikki iski räjähtäen ja Amanda juoksi ulos makuuhuoneesta. Janus kiiruhti ripeästi perään.




-Kulta-pieni. Kaikki järjestyy. Istu alas. Laitan sinulle vähän ruokaa.
-Ruokaa? Nyt?!
-Usko pois. Tarvitset kaiken energian seuraavien tuntien aikana, joten syö.




-Eikö nää supistukset tuu jo ihan riittävin väliajoin?




-Ehkäpä. Et ole kauheasti saanut syötyä, mutta ei se mitään. Lähdetään sairaalaan.
-Joo, mennään!




Amanda kiidätettiin suoraan synnytyshuoneeseen.
-Olehan hyvä ja käy makuulleen.
-Kun musta tuntuu, että mä en pysty edes istumaan alas,
Amanda puuskahti supistusten kourissa.
-Pikkurouva rauhoittuu nyt. Pian tämä on ohitse. Käy makuulleen, niin katsotaan mikä avautumisen tilanne on.




-Onko sinulle tehty lantion mittaus?
-Mikä?!
-Siis ei.




-Sinun synnytyslantiosi on todella kapea. Lapsi ei mahdu ulos.
-Mä haluan Januksen tänne,
Amanda vaikersi hiljaa.
-Olen pahoillani, mutta se ei nyt onnistu. Tehdään leikkaus ja tilan on oltava steriili.




Amanda alkoi nyyhkyttää vaimeasti.
-Pikku-rouva rauhoittuu nyt. Kipulääke menee juuri sisään, sitten tulee puudutus. Kohta et tunne enää mitään. Vauva on ulkona sen jälkeen hyvin nopeasti.




Amanda katsoi järkyttyneenä, kun lapsen pieni kehto tuotiin saliin. Hän ei ollut valmis tähän! Ei hän halunnut olla äiti! Ei hän tiennyt miten ollaan äiti!




Sitten oli jo myöhäistä.
-Poika, hyvä rouva, teillä on pieni poika. Kas noin, saatte nyt lääkkeen, joka poistaa puudutuksen, mutta kipulääke jää edelleen vaikuttamaan. Hetken päästä voitte nousta ja pukea omat vaatteet jälleen päälle.




Kun Amanda vihdoin sai luvan, hän pukeutui ja otti pojan varovasti syliinsä. Jostain tulvahti käsittämätön rakkauden tunne ja äskeisen epävarmuuden tilalle virtasi varmuus. Hän pystyisi tähän.




-Aarre. Sinä olet oikea aarre, joten se on sinun nimesi pikkuinen.
Vauva päästeli maiskuttelevia ääniä ja hoitaja tuli sen jälkeen neuvomaan imettämisessä. Janus kurkki jo malttamattomana ovi-ikkunoiden läpi ja Amanda väläytti loisteliaan hymyn miehelle.




-Aarre, isän pieni poika.




-Paljon tuskaa sinun saapumisesi on aiheuttanut, mutta en aio antaa sen vaikuttaa sinun elämääsi millään tavalla. Sinä et ole syyllinen meidän isompien virheisiin. Olet vain seuraus, itsenäsi viaton. Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, mitä minun varma käteni ei torjuisi.

( Toim.huom. Mukailtu Ultra Bran Minä suojelen sinua kaikelta -kappaleesta. Ps. Kuinka moni pystyi lukemaan laulun sanat sävelen alkamatta automaattisesti soimaan päässä? )




Aarteen syntymän jälkeen elämä valui tasaisiin uomiinsa. Lapsi täytti nyt kaiken liikenevän vapaa-ajan, joten Amandalle ja Janukselle ei oikein jäänyt yhteistä aikaa. Sen lisäksi Janus päätti laittaa kätensä hyötykäyttöön ja rakensi Amandan pienen puutarhan päälle suojelevan katon. Eihän se kaunis ollut ja se pienensi luonnonvalon määrää lasikatteestaan huolimatta entistä enemmän, mutta sen tarpeellisuutta ei voinut kiistää.




Kuin huomaamatta aika kului ja Amandan koulu loppui. Hänen syntymäpäivänsä koitti vihdoin.




Itsekseen hyräillen hän valmisteli kakkua.




-Noin, uuniin vielä ja sitten puhdistan tuon tason. Se on aika saastaisen näköinen,
hän tuumi itsekseen mutisten.




Kuorrutus ja kynttilät. Se oli siinä. Janus ei ollut vielä tullut eikä Amanda suoraan sanottuna tiennyt milloin mies tulisi kotiin. Tai tulisiko tämä. Ensimmäisen kerran hän oli alkanut tuntea epävarmuutta tulevaisuudestaan.




Mitä hän toivoisi? Terveyttä itselleen tai pojalleen? Rahaa? Rakkautta? Nerinan paluuta? Valinta ei lopultakaan ollut vaikea. Hän halusi rakkautta. Vielä maalle tullessaan hän oli ollut varma, että valmistumisensa ja aikuistumisensa jälkeen hän palaisi merille. Nyt se haave oli työnnetty syrjään. Toiveikkaana Amanda puhalsi kynttilät sammuksiin. Kun hänellä olisi rakkaus, hänellä olisi kaikki.




-Tulipa tästä hyvää!




-Mitä? Joko sinä puhalsit kynttilät?
-En tiennyt milloin tulet kotiin. Ota kakkua. Se on hyvää.
-Otan, otan. Mmmm. Tämä todellakin on hyvää! Olet kehittynyt kokkina ihan valtavasti! Ajattelitko lähteä ravintola-alalle?




-En. Kyllä minusta taiteilija tulee. Hain jo yhteen työpaikkaan ja kuulen huomenna vastauksen.




-Onnea hakuun ja olen varma, että saat sen. Sinä saat aina kaiken, mitä haluat,
Janus myhäili.




-Oletko tosiaan sitä mieltä?




-Tietenkin! Olet pätevä, kaunis nuori nainen. Vain taivas on sinulle rajana.




Vai taivas? Sekin tuntui todennäköisemmältä tavoittaa kuin Januksen rakkaus.




-Mutta kyllä minä sen vielä saan. Sinun isäsi ja minä, meistä tulee perhe. Sinun takiasi minä olen valmis ylittämään kaikki esteet.





Amanda päätti, että hän käyttäisi naisellista vetovoimaansa hyväkseen, sillä sitä jos mitä hänelle oli siunaantunut. Sen hän oli ymmärtänyt jo koulussa, tosin Cassandran avustamana. Cassandra. Vanha kipu palasi. Jos hän jostain oli pahoillaan, niin ystävänsä menettämisestä. Ei hän ollut halunnut tätä satuttaa ja loukata, ei tarkoituksella. Niin oli kuitenkin käynyt eikä sitä ollut muuttaminen. Viis siitä! Hänen pitäisi nyt ajatella itseään ja poikaansa, kuten hän oli tähän astikin tehnyt. Hän voittaisi taistelun Januksen rakkaudesta. Ei ollut muuta vaihtoehtoa.




**********



Janus on paljon kovempi pala purtavaksi kuin mitä Amanda on ymmärtänytkään. Hänellä on kuitenkin hurja päättäväisyys. Kykeneekö hän pelkästään sen avulla pääsemään päämääräänsä?

Tämä on tässä vaiheessa viimeinen, valmis osa. Toiveissa on, että ehtisin ensi viikonloppuna kuvata edes yhden osan, jopa kaksi, mutta vielä en uskalla luvata. Saattaa siis olla, että tarinaan tulee pieni tauko.



2 kommenttia:

  1. Amandan päättäväisyys ei yksin saa Janusta lankeamaan hänen pauloihinsa, mutta ei siitä haittaakaan varmaan ole. Toisaalta, vaikka Amanda tekisi kaikkensa, niin eivät Januksen tunteet välttämättä vain syty. Amanda on kuitenkin päättäväinen, niin ei se yrityksestä ainakaan jää kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amanda on päättänyt mennä vaikka läpi harmaan kiven saadakseen miehen, jota rakastaa. Hän on kovin jääräpäinen tapaus, mutta riittääkö pelkkä tahtotila? Se jää nähtäväksi ;-)

      Poista

Osa 1.19

Olen pahoillani etten ole ehtinyt vastailla viimeisien osien kommentteihin. Nämä loppuosat ovat tulleet niin tiukalla tahdilla, että on itse...