Osa 14

Se oli kaunis loppukevään päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja merestä nouseva hento usva muutti kelin autereiseksi.

Amanda oli pyytänyt Januksen ulos talosta juttelua varten.
-Meidän täytyy jutella vakavasti.

-Äänensävystä päätellen tästä ei ole tulossa mieluisa keskustelu.

-Älä suhtaudu alentuvasti. Vaikka olen nuorempi, en ole tyhmä,
Amanda napautti.

-Mistä sinä haluat keskustella,
Janus kysyi tasaisen rauhallisella äänellä.

-Onko tätä avioliittoa mitään järkeä jatkaa? Me olemme käytännössä vain kaverukset saman katon alla ja minä ainakin haluan elämältä enemmän.

-Mu-mutta... entä lapset?!

-Lapset selviävät kyllä ja heidät hoidetaan ihan kuten ennenkin. Janus, ole rehellinen itsellesi ja minulle, tämän kerran. Sinä et rakasta minua. Et osoita sitä millään tavoin. Minä olen aivan loppu tähän. Rakastan sinua kyllä, mutta se yksin ei enää riitä. Rikon itseni vain kerta toisensa jälkeen odottaessani tunteita, joita sinulla ei ole.

Janus meni äkkiä todella hiljaiseksi. Hän pelästyi pahanpäiväisesti. Toinen avioliitto oli karahtamassa kiville. Tuntemukset risteilivät kiivaina hänen sisällään ja samassa mies oivalsi jotakin tosi tärkeää.
-Amdanda... tulisitko hetkeksi tähän viereeni istumaan.
-Miksi?
-Tule nyt vaan, ole kiltti.

Janus otti vaimonsa kädet käsiensä väliin ja katsoi tätä pitkään syvälle silmiin rohkeutta keräten.
-Ihan ensimmäiseksi minä haluan pyytää sinulta anteeksi?

-Anteeksi? Miksi?

-Olen ollut ihan hirvittävän huono puoliso. Tajuan lukkiutuneeni siihen tilanteeseen, josta aloitimme enkä ole ymmärtänyt, että näinä vuosina jotakin on muuttunut. Kasvanut.
-Mitä...
-Ei, älä keskeytä minua. Amanda, minä rakastan sinua ja olen hirvittävän pahoillani, että en ole osoittanut sitä sinulle millään tavoin. Olen hädin tuskin ymmärtänyt sitä itsekään. Vasta nyt, kun tajuan, että saatan menettää kaiken, sinut, ymmärrän miten paljon sinua rakastan.
-Janus.
Amandan ääni oli pelkkä kyyneleinen kuiskaus.

-Minä rakastan sinua Amanda Tawast-Goottila,
Janus sanoi hellästi ja veti vaimonsa syleilyynsä ja suuteli tätä varovaisesti.

Varovaisuus kuoli hetken päästä ja rakastamisen  molemminpuolinen riemu täytti heidät.

Päivän alkaessa hämärtyä Amanda ja Janus kapusivat majakkaan ja rakastelivat yhteisestä sopimuksesta ilman ehkäisyä ensimmäisen kerran. Janus ymmärsi, että hän oli kieltänyt vaimoltaan tämän hartaimman toiveen rakkauteen ja perheeseen eikä hän aikonut enää koskaan asettua niiden halujen tielle.

-Shh, ei herätetä äitiä,
Janus sanoi ja työnsi pullon Artun hamuavien huulien väliin.

-Äiti on nyt tosi väsynyt ja hänellä saattaa kohta olla uusi pienokainen kasvamassa sydämen alla. Olen ollut todella typerä, tiedätkös, ja melkein menetin kaiken.

Amanda oli onnellisempi kuin koskaan. Hän kokkaili lauleskellen aamupalat koko perheelle.

Hän myös piti lupauksensa Rohanille ja järjesti kaikessa hiljaisuudessa dna-testin Artun isyydestä.

-Noin. Älä pure äidin tissiä. Sattuu.

-Tiedätkös Arttu, että äiti on maailman onnellisin nainen? En tiedä mitä tekisin ilman teitä kolmea.
Arttu tuhisi ja imi rintaa tasaisesti. Amanda ei kaivannut enää mitään muuta elämältään. Paitsi ehkä yhden rakkauslapsen lisää, hän pohti hilpeänä.

-Hei Rohan, Amanda tässä.
-Hei Amanda. Mitä kuuluu?

-Minä lupasin soitella heti kun sen testin tulokset tulevat ja nyt ne ovat tulleet.
-No?
-Sinä et ole Artun isä. Olen pahoillani.

-Ehkä se oli parempi näin? Elämä jatkuu kuten ennenkin?
Amanda kuuli toiveikkuuden Rohanin äänessä ja jokin osa hänen sydämestään särkyi.
-Niin, elämä jatkuu kuten ennenkin.
-Kaikkea hyvää Amanda.
-Kaikkea hyvää myös sinulle.

Hyvin haikeana Amanda sulki puhelun ja jäi katsomaan puhelintaan hetkeksi, kuin epäröiden.

Ei. Hän oli päätöksensä tehnyt. Hän rakasti Janusta ja sikäli kuin kaikki menisi hyvin, hänen pieni seikkailunsa ei koskaan tulisi ilmi. Päättäväisesti Amanda käveli sateesta sisään.

**********

Janus joutui puun ja kuoren väliin ja se sai miehen vihdoin tunnustamaan tunteensa paitsi Amandalle, myös itselleen. Kuka olisi arvannut, että Janus todellakin ajan kanssa antaisi myöden rakkaudelle? Voin kertoa, että pitkän aikaa en ollut varma siitä itsekään! Vielä viime osan tapahtumien aikoihin pelissä pyörittelin tätä ajatusta ja pohdin, että eroavatko Amanda ja Janus ja jatkaako ensinmainittu Rohanin kanssa. Lopulta päädyin kuitenkin tähän ratkaisuun. Pohdin asiaa monelta eri kantilta ja lopultakin, koska Amandan tunteet Janusta kohtaan ovat olleet koko ajan vahvemmat ja mies on hänen todellinen rakkautensa, valinta oli Janus. En kiistä, etteikö ajatus erosta ja Rohanista olisi kutkutellut kovastikin mielenpohjia ja siitä olisi tähän "viattoman pikku syöjättären" elämään saanut muutaman hyvin mielenkiintoisen käänteen, mutta ehkä Amandan elämässä on ollut käänteitä jokseenkin jo riittämiin. Ehkä. ;-) 

Olen jo pariin eri kertaankin eri yhteyksissä maininnut, että Amanda hahmona on mulle hankala ja vaikea. En pidä tämänkaltaisista opportunistisista tyypeistä ja Amanda on oman edun tavoittelijana ihan omaa luokkaansa. Hän ottaa mitä haluaa ja uskoo, että kauniit kasvot ja vähän seksiä päälle korjaa virheet. Henkisestihän Amanda ei ole kasvanut minnekään tarinan aikana ja se on ollut tietoinen valinta. Amanda on vahva karikatyyri tietynlaisesta henkilötyypistä ja sellaisena olen halunnut hänet pitää. Mitä tulevaisuus sitten Amandalle tuo ja tuleeko hän kasvamaan ajan mittaan? Jaa-a. Katsotaan ;-)