Osa 1.1

Kaksi vuotta Amanda oli itkenyt ja hän itki yhä.

Kun hän oli herännyt Januksen kuoleman jälkeisenä aamuna, olivat hänen hiuksensa muuttuneet harmaiksi.

Hän oli täydellisen lohduton. Janus oli poissa eikä mikään toisi miestä enää ikinä takaisin. Amandan koko elämältä oli kadonnut sen kantava voima eikä hän kerta kaikkiaan tiennyt mitä tehdä.

Aino oli uupunut. Hän ei oikeasti olisi halunnut tulla koulun jälkeen kotiin. Häntä hirvitti ajatus siitä, että hän oli lupautunut jäämään taloon aikuistuttuaan. Lupaus oli kuitenkin annettu isälle, eikä Aino voinut sitä perua.

Hän teki nykyään talossa aivan kaiken. Äiti ei pystynyt mihinkään.

Äidin suru värjyi talon yllä ja vaikka Aino olisi voinut jo mennäkin eteenpäin, ei hän kyennyt.

Hän näki Pyryä nykyään vain talon ulkopuolella, sillä ei poikaa, nykyistä miestä, voinut tuoda tähän surun pesäkkeeseen.

-Miten sinulla oli niin pitkä koulupäivä?

-Minä luulin jo, että sinä olet hylännyt minut. Että sinäkin lähdet.
Ainon teki mieli kivahtaa kipakasti äidilleen.

Sitten hän kääntyi katsomaan tätä ja sääli, ikävä kyllä, virtasi häneen. Aino ei kyennyt mitenkään ymmärtämään, miltä tuntuisi menettää elinikäinen kumppani ja hän toivoi, ettei hänen koskaan tarvitsisikaan tietää.

-Äiti-kulta, enhän minä sinua hylkäisi.

-Yrittäisit syödä jotain. Minun mielikseni.

-Hyvä on, minä yritän.
Aino halasi äitiään tiukasti. Hänen teki  mieli sanoa tälle, että äiti oli hyvää vauhtia tekemässä hänestä täysorvon ja se pelotti Ainoa todella paljon.

Amanda ei kuitenkaan heti kyennyt täyttämään lupaustaan tyttärelleen, vaan suunnisti yläkertaan maalaamaan. Hänen taulunsa olivat Januksen kuoleman jälkeen olleet täynnä surua.

Aino hyväksyi pitkin hampain sen, että äiti ei taaskaan söisi. Hän teki tunnollisesti läksynsä ja saatuaan ne valmiiksi kuuli ovelta koputuksen.

Pyry. Aino vei miehen nopeasti omaan huoneeseensa.

-Miksi ihmeessä sä olet täällä?
-Aino -rakas, en mä voi olla poissa lopun elämää vain sun äidin takia.

-Tää talo on täynnä surua ja kuolemaa. Ei täällä ole mitään sellaista, mitä mä haluaisin sun näkevän.

-Sä olet täällä Aino ja mä en aio hylätä sua sen takia, että sun äitisi suree edelleen. Mä en hyväksy tätä vaan enää.

-Voi Pyry. Sun olisi varmaan parempi lähteä. Nähdään huomenna kahvilassa.
Aino nousi ja käveli ikkunan eteen, katseli ulos harmaaseen ilmaan.
-Ei,
Pyry sanoi napakasti.

Aino ei edes ymmärtänyt, että Pyry tuli hänen viereensä, käänsi hänet ja alkoi suudella. Se tuntui ensin niin väärältä. Tässä talossa!

Pyry kuitenkaan ei antanut periksi ja hän suuteli Ainoa lähes epätoivoisesti ja vihdoin jokin vastasi tytön sisimmässä. Yhtäkkiä liekki leimahti ja Aino sävähti tulikuumaksi. Hän alkoi vastata suudelmaan niin kiihkeästi, että Pyryltä lähti itsehillintä. Hän riisui Ainon ja itsensä, he molemmat vaikeroivat ja läähättivät intohimosta.

Aino ei kyennyt ajattelemaan yhtään mitään. Hän vain tunsi koko vartalollaan vahvasti jokaisen Pyryn pienenkin kosketuksen. Aino huudahti ensin kivusta Pyryn työntyessä häneen. Vähän ajan päästä nautinto kuitenkin alkoi nousta. Se kieppui ja härnäsi, leijaili ihan käden ulottuvilla, mutta harmillisesti viimeinen askel täyttymykseen jäi ottamatta. Ei se mitään, Aino ajatteli, sillä olisihan heillä koko tulevaisuus aikaa opetella tätä asiaa.

Sinä yönä Pyry jäi eikä hän poistunut enää koskaan.

**********

Pyry ja Aino ovat vihdoin päätyneet virallisesti yhteen. Pyryhän oli alunperin Artun luokkakaveri, joten sim oli vanhentunut jo nuoreksi aikuiseksi. Ainon syntymäpäivä on ihan nurkan takana. Ihan täsmälleen ottaen ei siis mennyt niin, että kun Aino kasvaa aikuiseksi, hän jatkaa tarinaa siitä. Ainon tarina alkaa yhden osan etuajassa hänen ikäänsä nähden.

Tämä osa oli paljon surua täynnä. Amanda ei tahdo päästä menetyksensä yli ja Aino on pitänyt taloa yllä tähän asti. Hän saanee jatkossa apua Pyryltä.